Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2019.

Kirjoja, kirjoja III

Lehdistötiedote: Taivaan teen tähtineen                                 Julkaisuvapaa heti KEVIN SAMPSON (s.1963) Liverpoolin oma poika aloitti kirjoittamisen avustamalla englantilaisia musiikkilehtiä. Hän oli myös yksi legendaarisen The End -futislehden tekijöistä. Sittemmin hän toimi televisiotuottajana ja perusti oman tuotantoyhtiön (Kinesis Films). Ensimmäinen Ibiza-aiheinen dokumentti A Short Film About Chilling on Sampsonin käsialaa. Rockyhtye The Farmin managerina hän toimi viisi vuotta. Ensimmäinen kaunokirjallinen teos Awaydays ilmestyi 1998. Sampson asuu ja voi hyvin Merseysidessa. Kirjallinen tuotanto: Awaydays . Jalkapallohuligaanin tarina. 19-vuotias Paul Carty taistelee paikastaan Tranmeren huligaanijengissä Thatcherin ajan alussa. Britanniaa ravistelevat niin työttömyys ja kovat huumeet kuin hieno musiikkikin. Kertoo huliganismista enemmän kuin tuhat sosiologista tutkimusta. Jo nyt tunnustettu alan klassikko. Pat Holdenin ohjaama elokuva ilmestyi 2009 (kt

Kirjoja, kirjoja II

Lehdistötiedote: Välitila                                                                         Julkaisuvapaa heti Petteri Paksuniemen viides novellikokoelma Välitila sisältää kaksitoista novellia, joista ensimmäinen ja viimeinen nivoutuvat yllättävällä tavalla toisiinsa. Paksuniemen vakuuttava kielen taju ja virtuoosimainen sanataide on jälleen kerran tuottanut pienen mestariteoksen. Välitila hieman viistossa huumorissaan ja yhteiskuntakritiikissään on ehdottomasti Kovasana.   Takakansiteksti: Kokoelman niminovellin syrjäytynyt entinen iskelmänikkari tekee matkaa Helsingin laitamilla pyrkimättä ja päätymättä varsinaisesti minnekään. Tämä mustalla huumorilla ja tietyllä haikeudella ehkä jopa surumielisyydellä kerrottu minämuotoinen miniodysseia ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin.                 Huumori nousee esiin myös kokoelman muista novelleista, vaikka se ei olekaan itsetarkoituksellista. Kouvolan punkkarit puuhaavat comebackia, Jukkis törmää pulveripäissään

Kirjoja, kirjoja

Lehdistötiedote 9.8.2019 Julkaisuvapaa: Heti Kirja-arvioiden embargo: 24.8.2019 Jussi K. Niemelältä pelottavan ajankohtainen rikosromaani Punaiset lehdet Kovasana Kustannus julkaisee lauantaina 24. elokuuta Jussi K. Niemelän esikoisromaanin Punaiset lehdet. Julkistamistilaisuus järjestetään Helsingissä Punavuoren ahvenessa (Punavuorenkatu 12) klo 16-18. Teos on armoton kuvaus nyky-Suomesta, rankka, shokeeraava ja brutaali rikostarina. Romaania ei kuitenkaan voi luonnehtia dekkariksi vaan pikemminkin yhteiskunnalliseksi ja filosofiseksi aateromaaniksi. Mukana on myös romantiikkaa, intohimoa ja kauneutta – hurttia huumoria ja räväkkää aikalaissatiiria unohtamatta. – Halusin kirjoittaa herättelevän teoksen, joka kuvaa yksilöä nykyajan aatteiden ja sosiaalisten paineiden sekä yhteiskunnan polarisoituneen ilmapiirin kurimuksessa. Romaania voi pitää filosofioiden, ideologioiden ja aatteiden hiukkaskiihdyttimenä, jossa erilaisia älyllisiä ja älyttömiä virtauksia törmäytetään taiteen ke