Kova sana viikonvaihteeksi

12. Kymmenen aikaan illalla Dragon ryhmä oli kasassa. Hän oli valinnut kolme sairainta, mikä tarkoitti tehokkainta tuntemaansa Kosovon sodan veteraania. Marko, Mihailo ja Miomir olivat lähitaisteluun erikoistuneita sotilaita. He eivät välttämättä tarvinneet aseita tappaakseen, paljaat kädet ja maihinnoususaappailla suojatut jalat riittivät mainiosti.     Mihailon huhuttiin Kosovon sodassa pistelleen taistelupuukollaan reikiä raskaana oleviin albaaninaisiin. Hän oli nimensä, joka tarkoitti ’kuin Jumala’, veroinen. Marko osasi viittä erilaista itämaista taistelulajia ja olisi luultavasti voinut haastaa häkkiin itsensä Amirkhanin. Miomir oli kuitenkin porukan sairain, ainakin näin meikäläisestä perspektiivistä katsottuna. Hän ei tarvinnut eväitä, hän söi vihollisensa. Erityistä herkkua olivat kuulemma pienet lapset, joilla oli vielä vauvanrasvaa ihonsa alla. Taaperosta sai maittavan aamiaisen, josta saamansa energian turvin hän jaksoi tappaa vanhempaa väkeä koko loppu päivän. Pien

Koska työväenluokalla ei ole nimeä, uusimman kirjani, Puhallintehtaan kannesta puuttuu tekijän nimi. Sen olisi voinut kirjoittaa kuka tahansa meistä, joita ei ole. Ja kun me olemme, niin jonkun omaisuutta.  Kirjani kuvaa lattiatasolta sitä helvettiä, minkä globalisaatio ja häikäilemätön kapitalismi on saanut aikaan yksittäisessä työpaikassa, yksittäisissä ihmisissä, joilla ei ole ääntä. Näitä tarinoita löytyy Suomesta lukemattomia, varmasti myös monista muistakin maista. Toivottavasti myös te, jotka luette tämän tekstin ja olette kokeneet saman, innostutte kirjoittamaan tästä aiheesta.  Vuonna 2010 monet "Puhallintehtaan" työntekijät siirrettiin henkilöstövuokrausfirman listoille, niin myös minut. Työsopimuksia kirjoitettiin kuukauden välein, mutta onneksi palkka säilyi ennallaan. Sitten tuotannon puolen sopparit alkoivat lyhentyä, joskus tehtiin vain viikon mittaisia soppareita. Seuraavaksi töitä oli enää joka toinen viikko ja lopulta tulivat yytee-neuvottelut.

11. Valto kaasutteli pitkin Linnankatua ja muisti Kulin läppiksen, se oli edelleen repsikan paikalla. Rekka saisi katsoa sitä. Hän soitti Rekalle. Kesti pitkään ennen kuin nainen vastasi. -           No mitä? -           Soitinko pahaan aikaan? -           Arvaa, perkele! -           Sori! Mulla olis läppis, joka pitäisi tutkia. -           Tuu tunnin päästä. Kalle on täällä ja meillä on hommat vähän kesken. -           Tunnin päästä, asia selvä. Kalle eli Katariina oli Rekan vakihoito. Valto ei ymmärtänyt miksi Katariina halusi, että häntä kutsutaan Kalleksi. Ei hän kyllä ymmärtänyt sitäkään, miksi Rekkaa piti kutsua Rekaksi. Tuskin näitä asioita olisi osannut selittää edes itse Sir David Attenborough.     Valto tajusi, ettei ollut koskaan kuullutkaan Rekan oikea nimeä. Postilaatikossa luki Rummukainen, mutta etunimestä hänellä ei ollut tietoa. Rekka ei ollut koskaan kertonut ystävälleen ammattiaankaan, mutta Valto tiesi sen liittyvän tietokoneisiin ja muuhun dig

10. Kotona Valto riisui verisen Elviksen päältään ja heitti sen keittiön allaskaapista löytämäänsä vatiin. Samasta kaapista löytyi myös ties mihin tarkoitukseen ostettua Klorinia, jota hän kaatoi Elviksen päälle. Valto hinkkasi ja hinkkasi, mutta veri ei lähtenyt kokonaan. Elvis oli ja pysyi puoliverisenä. Silloin Valto tajusi mitä Kuli oli tarkoittanut. Hän suoritti vaativan päässälaskun ja vastaus iski hänen kasvoilleen kuin hapansilakan haju Ruotsin kuninkaanlinnan kellarissa. 5+1=6. Viisi plus yksi on kuusi. Kuusi, vihtakuusi, kuusivihta, perkele! Ei Kulia tapettu hänen tietojensa takia vaan aatteensa takia, Valto oivalsi. Oliko Vajakeilla tosiaan olemassa radikaali siipi, joka kykeni poliittisiin murhiin? Keissi tuntui paisuvan kuin ilmavaivainen ituhippi, vaikka oli vasta toinen päivä.     Valto tunsi, kuinka migreeni alkoi hiipiä hänen ohimoilleen. Hän väänsi kuninkaan kuivaksi ja ripusti sen saunan oven päälle kuivumaan. Kaapista hän valitsi uuden samanlaisen paidan

9. Valto ei koskaan kulkenut bussilla, koska eläkeläisten ja lasten lisäksi niillä liikkuivat vain hipit ja työnvieroksujat. Hänen onnekseen pysäkkiä lähestyi vapaa taksi, jonka etupenkille hän asetteli särkyneen takamuksensa. Kotona Pulmussuonkadulla Kärsämäessä hän laittoi saunan päälle ja kahvin tippumaan. Valton omistamassa talossa, joka oli rakennettu heti sotien jälkeen, oli joskus 50-luvulla ollut sekatavarakauppa, jonka vaatimattomat myymälätilat toimivat nyt etsivätoimistona. Sekatavarakaupan varastotilat olivat omistettu Elvikselle, krääsää ja levyjä oli kerätty kolme vuosikymmentä. Takkahuoneesta oli käynti takapihalle. Kellariin Valto oli rakentanut saunan ja yläkerran kahdesta makuuhuoneesta hän käytti suurempaa. Talon Valto oli saanut halvalla ja remontoinut sitä pikkuhiljaa. Kädentaitonsa hän oli perinyt esi-isiltään, jotka olivat aikoinaan rakentaneet Sääksmäelle kokonaisen pienen kylän. Siitä kylä oli saanut nimensäkin, Valto.     Tarinan, jota heidän suvussaan

8. Drago nukkui aina kuin pieni lapsi otettuaan session Mamman kanssa. Nyt hänet herätti kännykän kiukkuinen pirinä. Hän vilkaisi kelloa, se oli kuusi aamulla. Drago oli nukkunut kellon ympäri ja kesti aikansa tajuta, kuka soitti. Edellispäiväiset huonot uutiset olivat tavoittaneet Organisaatiota johtavan troikan ja he kaipasivat selitystä.     Janko, Vilko ja Vuk olivat kuuluneet Serbian armeijan kenraalikuntaan, kun Kosovon sota alkoi. Kesäkuussa 1999 Naton pommituksiin päättyneessä sodassa etnisiin puhdistuksiin syyllistynyt kolmikko painui silloin maan alle. He tiesivät yhtä hyvin kuin Laotse, että niin tuhannen kuin kahdenkin tuhannen kilometrin matka alkaa ensimmäisestä askeleesta, joten se oli syytä ottaa heti. Kolme rähjäistä rosvoa saapui Berliiniin saman vuoden lokakuussa. Sitä ennen he olivat kokeilleet bisneksen pyörittämistä Italiassa, mutta siellä oli rosvoja riittävästi jo omasta takaa. Münchenistä tuli kiire pois, kun he olivat tarjonneet palveluksiaan turkkilai

”Politiikka on sitä myöten käsitelty”, Mähönen sanoi. Kuosmanen halusi kuitenkin vielä kertoa tarinan, joka hänen mielestään sivusi aihetta. Hänen luokalleen ammattikoulussa oli tullut poika, joka oli käynyt kaikki peruskoulun luokat eri kaupungeissa. Kuopiossa he olivat kuitenkin viihtyneet kolme vuotta ja kun isästä ei muuhun ollut, hän oli mennyt mukaan politiikkaan. Isä oli päässyt yhdeksi kaudeksi eduskuntaan ja lopulta hänestä oli tullut meppi.          ”Ne oli niin liikkuvaista sorttia, että sukuvaakunassakin oli suihkukoneen valkoinen vana sinisellä pohjalla”, Kuosmanen sanoi ja nauroi omalle jutulleen. Muut katsoivat kiusaantuneena tuoppiinsa.         ”Pitäiskö meidänkin liikahtaa?”, Juonela sanoi, ”Täällä ei tapahdu mitään. Mennään Pyttyyn!”           Pytty oli täynnä hippejä. Ei kuitenkaan sanan alkuperäisessä merkityksessä. Pytynkin hipit vastustivat systeemiä välttelemällä töitä, mutta olivat niin keskikaljan lamaannuttamia, että mielenosoitukset eivät tulleet m