Kaunis kuin hetero, lyö kuin mies (toinen osa, luku 7.)
7. Kello oli hieman yli yhdeksän perjantaiaamuna, kun ovikello soi. Valto havahtui sohvalta ja noustessaan istumaan kumosi lattialla seisseen ja puoliksi juodun Stoli-pullon. Jalkoja kivisti. Hän oli kävellyt illalla linja-autoasemalta kotiin ja palautusjuomaksi otettu Stolichnaya moukaroi nyt asetaldehydinä keski-ikäisessä miesvartalossa. Ovikello soi uudestaan. Sitten kuului myös koirien räksytystä. Dekkari kipaisi kylpyhuoneesta kylpytakin, jonka rintamuksessa luki Elvis. Kun käveli portaat alas ovelle, hän melkein kompastui eteisen mattoon. Valto tempaisi oven auki, ajattelematta yhtään sitä, että sen takana saattaisi olla Carsten. - Huomenta! Olettekos te se etsivä? Ovella seisoi kumaraan painunut mummu, jolla oli puolen tusinaa hihnaa käsissään ja hihnoissa puolen tusinaa sikspäkin kokoista räksyttävää koiraa. - Huomenta, juuh… - Kun meidän Carl Gustaf on kadonnut. - Teidän miehenne? - Ei kun koira, kiinanpalatsi