Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2018.

Kaunis kuin hetero, lyö kuin mies (toinen osa, luku 11.)

11.
Drago oli pari vuotta sitten käynyt bastussa, kun Ruotsin kukkakioski perustettiin Tukholmaan. Hän oli juonut Absolut-vodkaa lauteilla vajaan kuudenkymmenen asteen lämpötilassa ja mesonnut kuin hunnipäällikkö. Kun hän löysi kartanosta saunan, hän kehotti yhtä sotilaistaan viinakauppaan ja napsautti uudenkarheaan Harviaan virtaskan päälle. Kukaan ei luultavasti ollut kertonut hänelle bastun ja saunan eroa. Ruotsissa kylvetään, kun saunan läntisessä velipuolessa on trooppinen tunnelma. Suomalaisille lauteille ei kiivetä ennen kuin lämpötila ylittää kahdeksankymmentä astetta ja kiroilukin alkaa vastaa sadassa. Eikä naapurin kiukailla, fy fan edes päästä sellaisiin lämpötiloihin. Ne ovat, sjutton också, lähinnä voileipägrillejä. Paraisten Alkoon kartanon entisen isännän moottoripyörällä lähteneen sotilaan yllätti lämmin kesäsade ja toinen yllätys tuli Alkossa. Paraisten sataman redillä kellui leppoisasti kaksi ruotsalaista huvijahtia täynnä humalaista ja liukasta herraseuraa. The Weathe…

Liikaa lukenut?

Äsken Turun keskustassa Sammakon kirjakaupan liepeillä minua lähestyi tärisevin käsin verestäväsilmäinen nuorimies. Luultavasti hän oli viimepäivinä lukenut kirjoja aivan liikaa. Mikä on tietenkin näillä keleillä ymmärrettävää. Hän vilkuili Sammakon alelaaria hermostuneesti ja pyysi rahaa. "Hei, ei sulla olis heittää kolmee euroa, että mä saan tosta k-marketista kaks litraa vissyä?" Niinpä niin, kun on lukenut itsetuntonsa, ei edes kehtaa enää sanoa, että rahat menisivät kuitenkin kirjoihin. Piru parka! Kaikkihan tietävät, kuinka hauskaa on istua puistossa ja kaivaa pussista joku klassikko ja lukea yöhön asti. Suomen kesän valkeat yöt kaiken lisäksi mahdollistavat lukemisen jatkamisen jo parin tunnin penkillä otettujen tirsojen jälkeen. Siinä herätessä saattaa sitten huomata, että on saanut seuraa muista kirjastokorttinsa hukanneista kavereista, joita kiinnostaa kovasti juuri sinun klassikkosi. Eihän runokirja päivässä tee kenellekään pahaa, mutta jos lukee vaikkapa Dostoje…

Kaunis kuin hetero, lyö kuin mies (toinen osa, luku 10.)

10.
Neljän aikaan perjantaina Valto havahtui puhelimen pirinään. Lihaisan lounaan jälkeen hän oli nukahtanut Rekan puutarhatuoliin ja kesti hetken ennen kuin löysi oikeat koordinaatit eksistenssilleen. Rekka oli mennyt sänkyynsä päiväunille. -Valto. -Laatikainen moro! Vieläkö kaipaat tietoja serbeistä? -No helvetti! -Ne pitää majaansa Paraisilla. Tarkka osoite on Kikkelsvägen 510. -Perhana! Mistä sä tällaisen tiedon sait? -Mitä Laatikainen ei tiedä, se ei ole tietämisen arvoista. -Normitaksa? -Normitaksa. Valto sytytti tupakan ja hieroi helliä ohimoitaan. Mitäs nyt sitten? Valton mieleen nousi kiusallinen keissi parin vuoden takaa. Erään paraislaisen, entisen ja nyt jo hiipumaan päin olevan mahtisuvun isoisä oli kadonnut. Valtavan saaristolaiskartanon pihassa hänet oli vastaanottanut kolme miestä, joiden sukulaissuhteet eivät täysin käyneet selväksi. Kaksi hieman Valtoa vanhempaa miestä olivat seisseet vierekkäin, toinen oikealle ja toinen vasemmalle kallellaan. Oikealle päin kallellaan oll…

Kaunis kuin hetero, lyö kuin mies (toinen osa, luku 9.)

9.
Drago, Carsten ja kumppanit olivat juuri saapuneet Pikku-Torreen lounaalle, kun tieto räjähdyksistä oli saavuttanut kansainväliset uutistoimistot. Perähuoneen jalkapallopyhätön isoista tauluteeveistä tuli kenties ensimmäisen kerran jotain muuta kuin jalkapalloa. Omistaja Kauppinen seisoi keskellä huonetta kaukosäädin kädessään, kun uutiset näyttivät kuvaa räjäytetyistä kukkakioskeista ympäri pohjoismaisia pääkaupunkeja. Tukholmassa haastateltiin ohikulkijaa, joka tuomitsi tällaiset iskut rasistisina, olihan kukkakioski ollut mukavien maahanmuuttajien omistuksessa. Kauppinen kääntyi katsomaan kirjailija Juonelaa, joka istui puolisonsa Tinan kanssa vakipöydässään lounaalla. -Jumalaut maailma on sekasin. -False flag, sanon minä. Ei kai isäm maalliset kukkakioskeihin hyökkäisi. Tai sitten taustalla on joku pirullinen salaliitto, Juonela totesi. Samaan aikaan perähuoneeseen marssi Drago kumppaneineen tarjottimet notkuen. Drago sai vain vaivoin aseteltua tarjottimensa pöydälle, kun näki ter…

Kaunis kuin hetero, lyö kuin mies (toinen osa, luku 8.)

8.
Drinkkien jälkeen Rekka alkoi valmistaa heille lounasta Valton tuomista tuotteista. Valto hengitti syvään. -Rakastan pekonin tuoksua iltapäivisin. -Huomenna syödään jotain kevyempää. Valto huomasi keittiön pöydällä olevan erikoisen kirjan. Sen kannessa oli kaksi ohjussiiloistaan esiin työntyvää dildoa. Vasemmanpuoleinen oli väriltään punavalkoraidallinen ja sen kyljessä luki sinisellä USA. Oikeanpuoleinen oli punainen ja sen kyljessä luki keltaisella CCCP. -Mikäs tämä on? -Se on feministinen eli oikea tulkinta Kylmästä sodasta. -Aha. -Sain sen Kallelta lahjaksi. Se on suomentanut sen. Valto avasi kirjan kansilehden, jossa faktat seisoivat. Tai eivät ne mitään seisseet, vaan kiemurtelivat niitä alistavan patriarkaalisen silmän alla: Notke, C. Sr & Notke, C. Jr: Kylmä sota 1945-1991 feministisestä näkökulmasta, Suomentanut Katariina Kaltio, Tuonela Inc, 2001. Takakannesta paljastui, että Ceet tarkoittivat Ceciliaa. Sr. ja Jr. täytyi siinä tapauksessa olla huumoria, mutta Valto ei uskal…