Kaunis kuin hetero, lyö kuin mies (toinen osa, luku 9.)

9.

Drago, Carsten ja kumppanit olivat juuri saapuneet Pikku-Torreen lounaalle, kun tieto räjähdyksistä oli saavuttanut kansainväliset uutistoimistot. Perähuoneen jalkapallopyhätön isoista tauluteeveistä tuli kenties ensimmäisen kerran jotain muuta kuin jalkapalloa. Omistaja Kauppinen seisoi keskellä huonetta kaukosäädin kädessään, kun uutiset näyttivät kuvaa räjäytetyistä kukkakioskeista ympäri pohjoismaisia pääkaupunkeja. Tukholmassa haastateltiin ohikulkijaa, joka tuomitsi tällaiset iskut rasistisina, olihan kukkakioski ollut mukavien maahanmuuttajien omistuksessa. Kauppinen kääntyi katsomaan kirjailija Juonelaa, joka istui puolisonsa Tinan kanssa vakipöydässään lounaalla.

-          Jumalaut maailma on sekasin.

-          False flag, sanon minä. Ei kai isäm maalliset kukkakioskeihin hyökkäisi. Tai sitten taustalla

on joku pirullinen salaliitto, Juonela totesi.

    Samaan aikaan perähuoneeseen marssi Drago kumppaneineen tarjottimet notkuen. Drago sai vain vaivoin aseteltua tarjottimensa pöydälle, kun näki teräväpiirtona pohjoismaiset konttorinsa liekeissä. Hän viittoili seurueensa muitakin jäseniä katsomaan tuhoja. Nurkkapöydässä alkoi aggressiivinen supina, josta ei käsimerkkejäkään puuttunut. Drago viuhtoi käsillään kuin italialaisen trattorian pizzakokki, jolta suomalainen turisti on tilannut kinkku-ananaspizzan.  

    Carsten istui selin huoneeseen päin eikä huomannut seuraavia asiakkaita. Neljä jättimäistä työmiestä pimensi hetkeksi takahuoneen oviaukon, yksi niistä nyökkäsi Juonelalle. Nyökännyt järkäle tunnettiin nimellä Setä. Kirjailija vastasi nyökkäämällä lähes huomaamattomasti takaisin. Työmiesten huomiovaatteet eivät paljastaneet heidän todellista karvaansa, eikä sitä tehnyt partakaan, koska se oli muotia. Iso-Kosti ja Setä olivat ottaneet noin kilon palat lihamureketta ja peittäneet sen pekonisoosilla. Tuopeissa heillä oli puolilitraa kanakastiketta. Setä vinkkasi nurkkapöytään ja Iso-Kosti katsoi Carstenin takaraivon läpi Dragoa, joka yritti raivosta tärisevin käsin viedä haarukallista suuhunsa. Keppostelijat tunnistivat serbit heti. Iso-Kosti kuiskasi jotain vieressään istuvalle työmiehelle ja alkoi kauhoa ruokaa suuhunsa. Työmies soitti lyhyen puhelun ja alkoi sen jälkeen tehdä nopeasti selvää jälkeä lihamurekkeestaan. Kukaan ei kiinnittänyt mitään huomiota siihen, että hän poistui ensimmäisenä.

    Chevy Van tummennetuilla laseilla odotti jo Käsityöläiskadulla kulman takana. Työmies hyppäsi siihen. Puoli tuntia myöhemmin kulman takaa tuli Carsten, Drago, Marko, Mihailo ja Miomir. He hyppäsivät Mercedeksen tuttuun tila-autoon, jonka takaikkunassa oli purje-logo ja sen alla luki Parainen – Pargas.  

    Logona purje oli ajaton ja symboloi merellistä saaristokaupunkia. Se suuntasi määrätietoisesti eteenpäin. Sen yhtenäinen muoto oli luja ja se kertoi jatkuvuudesta. Hopeinen väri oli arvokas ja heraldiikassa sitä pidettiin oikeudenmukaisuuden symbolina. Logo heijasteli seudun sielua, sen pinnassa leikki häivähdys meren sineä.

    Nyt seudun sielua oli tullut koettelemaan puolisotilaallinen ryhmä, jonka toiminta kertoi järjestäytyneen rikollisuuden jatkuvuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta. Paraisten logoon, purjeen päälle, oli lisätty pääkallolippu ja sen pinnassa leikki häivähdys verenpunaa.

    Chevy Van pysytteli turvallisen matkan päässä tila-autosta. Työmies oli huomannut tarran sen takalasissa ja vetänyt oikean johtopäätöksen: oltiin matkalla meren syliin, Paraisille. Hän näpytteli Iso-Kostille tekstiviestin, jossa kertoi epäilyksensä. Työmies tiesi, että rosvojen seuraaminen vaikeutuisi, jos ne olivat matkalla jollekin saarelle. Samalle lautalle he eivät voisi missään nimessä mennä. Kun Mercedes sitten kääntyi pikkutielle ennen keskustaa, hän huokaisi helpotuksesta. Chevy Van jatkoi isompaa tietä muutaman sata metriä, jotteivat olisi herättäneet epäilyksiä. Mercedes pysähtyi kartanon pihaan noin puolen kilometrin päähän tienhaarasta. Työmies nousi Vanista ja hiippaili pajukon suojissa hieman lähemmäksi. Hän otti rosvojoukosta muutaman valokuvan. Se tapahtui ripeästi ja parin minuutin kuluttua Van oli jo matkalla kohti Turkua. 

    Matkalla työmies lähetti Iso-Kostille valokuvan, johon liitti osoitteen. Nyt Keppostelijat tiesivät, missä vihollisleiri majaili. Iso-Kostin mielestä työviikko oli sitä myöten taputeltu. Seuraavaksi taputeltaisiin ihan jotain muuta.