Kirjoja, kirjoja II


Lehdistötiedote: Välitila                                                                       Julkaisuvapaa heti

Petteri Paksuniemen viides novellikokoelma Välitila sisältää kaksitoista novellia, joista ensimmäinen ja viimeinen nivoutuvat yllättävällä tavalla toisiinsa. Paksuniemen vakuuttava kielen taju ja virtuoosimainen sanataide on jälleen kerran tuottanut pienen mestariteoksen. Välitila hieman viistossa huumorissaan ja yhteiskuntakritiikissään on ehdottomasti Kovasana.  

Takakansiteksti:
Kokoelman niminovellin syrjäytynyt entinen iskelmänikkari tekee matkaa Helsingin laitamilla pyrkimättä ja päätymättä varsinaisesti minnekään. Tämä mustalla huumorilla ja tietyllä haikeudella ehkä jopa surumielisyydellä kerrottu minämuotoinen miniodysseia ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin.           
    Huumori nousee esiin myös kokoelman muista novelleista, vaikka se ei olekaan itsetarkoituksellista. Kouvolan punkkarit puuhaavat comebackia, Jukkis törmää pulveripäissään Bubi Walleniukseen ja Tyyri kasaa 1800-luvun Lapissa Kalevala-tyyppistä eeposta.
    Ihmisellä on tapana jäsentää elämänsä ajanjaksoihin, jonkinlaisiin välitiloihin, jotka ovat leikattavissa irralleen, mutta ne ovat vain osatarinoita suuremmasta kertomuksesta. Petteri Paksuniemen virtuoosimainen virke tekee niistä kertomisen arvoisia.

”Joskus tämä oli ollut jotakin aivan muuta ja joskus tämä on taas jotakin aivan muuta: kaupunkimaisia puistoalueita ja urbaaneja rantatoreja. Mutta juuri tietoisuus paikan ja tilan väliaikaisuudesta antoi sille merkitystä, ainutkertaisuutta; olin tämän välitilan näkijä ja kokija, aikalainen, joka katoaisi sen katoamisen myötä.”  


Kovasana Kustannus on syksyllä 2017 perustettu turkulainen pienkustantamo, jonka tehtävä on tuoda kotimaiseen kirjallisuuteen jotain uutta ja valtavirrasta poikkeavaa. Kovasana on jo tehnyt kunnianhimoisia aiesopimuksia mielenkiintoisista projekteista, joista tiedotetaan myöhemmin. Jos kustantamosta löytyy sisäistä paloa, se voi tehdä kirjallisuudesta jälleen vaarallista. Ihmiset ovat niin suoratoistopalveluiden turruttamia, että teksti pitää ujuttaa tajuntaan ihon läpi.

Arvostelukappaleet:
jarmo.teinila@kovasana.fi
050 4776 321
www.kovasana.fi

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olisko päiväkirjan pitäminen kova sana?

Kirjailija ei kuulemma saa kirjoittaa kirjoittamisesta. Näin on sanonut eräs kirjailija, joka näin sanottuaan, muuttui instituutioksi, tosiasiain monumentiksi.     Juuri tuo kommentti sai minut tarttumaan kynään. En ollut ennen kirjoittanut riviäkään, mutta kun joku asia kielletään, se on minulle kuin kehotus tehdä juuri niin. Miettikääpä tätä kaiken kieltäjät! Tartuin siis itseäni kynästä… Itse asiassa kirjoitan tietokoneella, kynällä raavin selkääni, tiedättehän sen paikan lapaluiden välissä…     Kun laitoin kynän takaisin kirjoituspöydälleni – josta vasta oli tullut kirjoituspöytäni tai se oli tietenkin ollut sitä ennenkin, en ollut varastanut sitä tai mitään, mutta nyt tein, korjaan, olin aikeissa tehdä sillä sitä, mihin se oli tarkoitettu: kirjoittaa sen päällä – oivalsin tärkeän seikan. Kirjailijoilla on aina päiväkirja, jonka sivuille he voivat pysähtyä pohtimaan päivän tapahtumia.     Lähdin ovesta kuin ammuttuna. Kirjakaupassa kysyin myyjättäreltä kirjailijoiden päiväk
Lue lisää

Työväenluokalla ei ole nimeä

Koska työväenluokalla ei ole nimeä, uusimman kirjani, Puhallintehtaan kannesta puuttuu tekijän nimi. Sen olisi voinut kirjoittaa kuka tahansa meistä, joita ei ole. Ja kun me olemme, niin jonkun omaisuutta.  Kirjani kuvaa lattiatasolta sitä helvettiä, minkä globalisaatio ja häikäilemätön kapitalismi on saanut aikaan yksittäisessä työpaikassa, yksittäisissä ihmisissä, joilla ei ole ääntä. Näitä tarinoita löytyy Suomesta lukemattomia, varmasti myös monista muistakin maista. Toivottavasti myös te, jotka luette tämän tekstin ja olette kokeneet saman, innostutte kirjoittamaan tästä aiheesta.  Vuonna 2010 monet "Puhallintehtaan" työntekijät siirrettiin henkilöstövuokrausfirman listoille, niin myös minut. Työsopimuksia kirjoitettiin kuukauden välein, mutta onneksi palkka säilyi ennallaan. Sitten tuotannon puolen sopparit alkoivat lyhentyä, joskus tehtiin vain viikon mittaisia soppareita. Seuraavaksi töitä oli enää joka toinen viikko ja lopulta tulivat yytee-neuvottelut.
Lue lisää

Kaunis kuin hetero, lyö kuin mies (toinen osa, luku 5.)

5. Malpensan lentokenttä sijaitsi 50 kilometrin päässä Milanon keskustasta. Dragolla ja kumppaneilla oli reilut kaksi tuntia aikaa tapettavanaan ennen kuin lento Riikaan lähtisi. Kaikki neljä olivat pukeutuneet sotilaalliseen mustaan uniformuun, jaloissaan maihinnoususaappaat, reisitaskuhousut ja ylävartalon verhona mafiatyylinen nahkatakki. Vaatteet olivat kuin Varustelekan alennusmyynnistä, mutta näiden koltiaisten päällä ne näyttivät varsin vakuuttavilta.     Kun Drago palasi vessasta, hän pysähtyi matkan päähän katsomaan osastoansa, joka istui odottavana kuin jalkapallojoukkueen avauskokoonpanosta pudonneet tulevaisuudenlupaukset vaihtopenkillä. Marko haukotteli ja laittoi kohteliaasti käden suunsa eteen. Miomir leikki kukkuluuruu-leikkiä laittamalla kätensä silmiensä eteen noin viisivuotiaan, pullean ja mielestään syötävän näköisen italialaispojan kanssa. Mihailo korjaili iPhonensa korvanappeja, jotka särisivät epämiellyttävästi. Hetken aikaa tappajat, joille vaikenemisen
Lue lisää