Kaunis kuin hetero, lyö kuin mies (toinen osa, luku 5.)

5.

Malpensan lentokenttä sijaitsi 50 kilometrin päässä Milanon keskustasta. Dragolla ja kumppaneilla oli reilut kaksi tuntia aikaa tapettavanaan ennen kuin lento Riikaan lähtisi. Kaikki neljä olivat pukeutuneet sotilaalliseen mustaan uniformuun, jaloissaan maihinnoususaappaat, reisitaskuhousut ja ylävartalon verhona mafiatyylinen nahkatakki. Vaatteet olivat kuin Varustelekan alennusmyynnistä, mutta näiden koltiaisten päällä ne näyttivät varsin vakuuttavilta.

    Kun Drago palasi vessasta, hän pysähtyi matkan päähän katsomaan osastoansa, joka istui odottavana kuin jalkapallojoukkueen avauskokoonpanosta pudonneet tulevaisuudenlupaukset vaihtopenkillä. Marko haukotteli ja laittoi kohteliaasti käden suunsa eteen. Miomir leikki kukkuluuruu-leikkiä laittamalla kätensä silmiensä eteen noin viisivuotiaan, pullean ja mielestään syötävän näköisen italialaispojan kanssa. Mihailo korjaili iPhonensa korvanappeja, jotka särisivät epämiellyttävästi. Hetken aikaa tappajat, joille vaikenemisen laki oli ujunut ihon läpi jokaiseen eleeseen, näyttivät kolmelta mystiseltä apinalta. Drago katsoi heitä hienoista ylpeyttä tuntien kuin äiti poikiaan, jotka ovat juuri hävinneet nappulaliigan matsin 6-0, mutta eivät itke.

    Drago päätti hakea urheille pojilleen Colaa ja perunalastuja lentokentän kioskilta kuin kuka tahansa lapsiaan rakastava äiti.

-          Kiitos äiti, Marko veisteli ja avasi Dragon hänelle ojentaman sipsipussin.

-          Uskallanko edes kysyä, miten eilinen vapaapäivä meni? Drago kysyi. - Kuoliko kukaan?

-          Ei, eikä edes haavoittunut, oltiin kiltisti.

-          No mutta sehän on mukava kuulla.

Keskustelu oli kaikkien mielestä niin hämmentävä, että loppu ajan miehet istuivat hiljaa ja odottivat kiltisti, että heidän lentonsa kuulutettaisiin.

    Riiassa odotusaikaa oli sietämättömät viisi tuntia, mutta kukaan ei uskaltanut puhua. Kaikki olisivat halunneet sanoa jotain tylyä ja katu-uskottavaa, mutta Milanon keskustelukatastrofin jälkeen ei ollut syytä ottaa riskiä.

    Yöllä he olisivat Helsingissä, Jumalan hylkäämässä maassa, jossa tylyys tuli puheeseen jo pelkän sään ja sielun harmauden takia. Miehet eivät ymmärtäneet, että Suomessakin oli kesä eivätkä lämpötilat juurikaan poikenneet keskisen Euroopan lämpötiloista. He eivät olleet tietoisia siitäkään, että Suomessa turvat pidettiin tukossa, jos ei ole mitään sanottavaa. Ja jos jotain sanottavaa tuli, lyötiin heti.

    Vessojen runsaus ja ruokaravintoloiden puute oli Riian lentokentällä silmiinpistävä. Kyse oli tyypillisestä periferioiden ristiriidasta: tarpeiden tekeminen oli tärkeämpää kuin tarpeiden tyydyttäminen. Saattoi siinä nähdä myös sen oleellisimman eron luterilaisuuden ja katolisuuden välillä. Etelä-Euroopassa syötiin hyvää ja terveellistä paikallisruokaa, pohjoisessa ei. Täällä vessoja piti olla joka torin kulma täysi, että humalassa heiluva luterilainen pääsi tyhjentämään etniseen pikaruokaan tottumattoman suolensa viisi minuuttia ravintolasta poistumisen jälkeen.

    Mihailo katsoi lentokentän infotaulua ja ehdotti Yakuza-nimistä sushipaikkaa toisessa kerroksessa. Pelkkä ajatus raa’an kalan syömisestä sai Dragon mahan kiertämään. Eikä paikan nimikään herättänyt suuremmin luottamusta. Drago halusi ryypyn ja ehdotti Pascucci-kahvilaa. Koska kenelläkään ei ollut mitään ryyppyä vastaan, he suostuivat.

    Kun miehet pääsivät tiskille, Drago korosti, että humalaan ei itseään saa juoda. Vasta Suomessa voi ottaa reippaammin, koska siellä siihen ei kukaan kiinnitä huomiota. Drago ei tiennyt, että meidän etäinen veljeskansa otti kyllä ihan yhtä reippaasti.