Kaunis kuin hetero, lyö kuin mies (toinen osa, luku 7.)
7.
Kello oli hieman yli
yhdeksän perjantaiaamuna, kun ovikello soi. Valto havahtui sohvalta ja noustessaan
istumaan kumosi lattialla seisseen ja puoliksi juodun Stoli-pullon. Jalkoja
kivisti. Hän oli kävellyt illalla linja-autoasemalta kotiin ja palautusjuomaksi
otettu Stolichnaya moukaroi nyt asetaldehydinä keski-ikäisessä miesvartalossa. Ovikello
soi uudestaan. Sitten kuului myös koirien räksytystä. Dekkari kipaisi
kylpyhuoneesta kylpytakin, jonka rintamuksessa luki Elvis. Kun käveli portaat
alas ovelle, hän melkein kompastui eteisen mattoon. Valto tempaisi oven auki, ajattelematta
yhtään sitä, että sen takana saattaisi olla Carsten.
-
Huomenta! Olettekos te se etsivä?
Ovella seisoi kumaraan
painunut mummu, jolla oli puolen tusinaa hihnaa käsissään ja hihnoissa puolen
tusinaa sikspäkin kokoista räksyttävää koiraa.
-
Huomenta, juuh…
-
Kun meidän Carl Gustaf on kadonnut.
-
Teidän miehenne?
-
Ei kun koira, kiinanpalatsikoira. Mummu
näytti koiran kuvaa.
-
Voi kuulkaa rouva, kun minulla ei nyt
oikein ole aikaa etsiä koiria.
-
Minä maksan kyllä.
Mummu kaivoi taskustaan
liikuttavan tukun ryppyisiä seteleitä ja ojensi niitä Valtoa kohti. Tämä teki
torjuvan eleen kädellään.
-
En minä sitä epäillytkään. Soittakaa
poliisille, jos niillä olisi aikaa…
-
Soitin jo, ei ollut. Antaa olla sitten.
Mummu kääntyi poispäin ja
komensi koiriaan seuraamaan. Valto tunsi piston sydämessään. Hän vilkaisi
kelloaan, se oli vartin yli yhdeksän. Oli perjantaiaamu ja krapula takoi Valton
tomumajaa.
-
Rouva, anteeksi. Missäs se teidän koiranne
katosi?
Valto puki perinteiset
cowboy-vaatteet hätäisesti päälleen ja kirosi mielessään hyväsydämisyyttään. Rouva
koirineen odotti alakerran keittiössä. Koirista lähtevä ääni kuulosti täydessä
vauhdissa lukkojarrutuksen tekevältä junalta. Se juna ajoi suoraan Valton
silmien välistä sisään. Hän tiesi, ettei tuskaa kestäisi kauaa. Koira oli
luultavasti mummun naapurissa tai korkeintaan parin talon päässä.
He lähtivät verkalleen kävelemään
Pulmussuonkatua ja kääntyivät Paasikadulle, jolla mummun talo oli. Valto pyysi
mummulta koiran kuvan ja kehotti häntä menemään kotiinsa odottamaan. Valto
kierteli läheisten talojen pihoja, kunnes huomasi erään talon takapihalla
vaaleanpunaisen koirankopin. Talo näytti hiljaiselta, isäntäväki oli varmaan
töissä. Valto hiippaili takapihalle. Näky, joka häntä siellä odotti ei ollut
kovinkaan yllättävä. Carl Gustaf nylkytti ulisevaa beaglea takaa päin.
Tapahtumaa seurasi tirskuen arviolta toisella luokalla oleva poika. Valto ei
tiennyt, mitä olisi pojalle sanonut, joten hän vain kaappasi Carl Gustafin
kainaloonsa kesken coituksen ja lähti juoksemaan mummun talolle. Marski oli
tietenkin suivaantunut, koska hänet oli revitty pukilta ennen loppuhuipennusta
ja yritti nyt näykkiä dekkarin sormia.
Valto kieltäytyi vielä kerran kohteliaasti
mummun rahoista ja jatkoi juosten takaisin kotiin. Hän vilkaisi taas kelloaan
ja vasta silloin hän muisti, että Carstenilla oli hänen osoitteensa. Valto otti
mukaan vain kaikkein välttämättömimmän: kaksi pulloa pääkaupunkilaista, kartongin punaista Marlboroa ja Elvis-t-paidan. Hän
sulloi tuotteet mustavalkoiseen putkikassiin, jossa luki FC Haka. Hevonen
käynnistyi ensimmäisellä, kuten sillä hevosella oli tapana. Vasta Tampereentien
Prisman liikennevaloissa hän huomasi, että etusormesta vuosi verta. Valto
nuolaisi haavaa ja ymmärsi hyvin Kalle Kustaan reaktion. Reipas poika, hän
totesi itsekseen ja katsoi naamaansa Mustangin taustapeilistä.
Valto ajoi vihreän valon aallonharjalla
aina Kupittaan Citymarketin risteykseen asti. Yki kaista oli poissa käytöstä ja
kuopan äärellä ihmetteli lauma huomioliivisiä työmiehiä. Valto kaivoi
nokialaisen esiin ja soitti Rekalle.
-
Saatana!
-
Ei kun Valto.
-
Kalle on täällä.
-
Saatana!
-
Tunnin päästä…
Valto kirosi huonoa
ajoitustaan ja ajatteli mennä Piispanristin Prismaan tekemään ruokahankintoja.
Hän ymmärsi, ettei kotiin ollut menemistä muutamaan päivään, joten hän joutuisi
asustelemaan Rekan luona ja syömään hänen jääkaapistaan. Oli siis syytä myös
viedä sinne jääkaappiin jotain.
Prisman tuulikaapissa Valto oli kompastua
samaan hippiin ja vapaudenharrastajaan, joka alkuviikosta oli jakanut
flaijereita jokaperjantaisiin Tonttumäen alla olevassa pommisuojassa
järjestettäviin reggaepunk-bileisiin.
-
Jou maaaan, onks mun rastat hyvin, näkyyks
bongi?
-
Hei karvajesaja, mee töihin!
Valto otti ostoskärryt ja syöksyi hyllyjen
väliin kuin delfiini aaltoihin. Puolen tunnin lihapitoisen ostosrundin jälkeen
Valto kammersi läpi Prisman parkkipaikan kahta räjähtämispisteessä olevaa
muovikassia kantaen. Loput asiakkaat saisivat syödä porkkanoita.
Kun Valto kantoi Rekan luona ostoksiaan
sisään, hän huomasi heti, että jotain oli vinossa.
-
Sähän näytät yhtä kalpealta kuin Michael
Jackson. Onko jotain sattunut?
-
Mä en pidä sun rasistisista kommenteista.
Eteenkään nyt. Sä olet välillä kun joku typerä
natsi.
-
En minä ole natsi, minä vain pidän
saksalaisesta kulttuurista, kuten olen sanonut. Tai en
minä kulttuurista niin välitä,
mutta siitä täsmällisyydestä.
-
Mikä sulla on kaulassa?
-
Jaa tää? Tää on vanha hopeamarkka. Joku
Tennilä vai mikä sen nimi oli, myi näitä Pytyssä.
Niistä menee euro Lotta
Svärdille. Vasta nyt Rekka kiinnitti huomiota Valton kaulassa iloisesti
heiluvaan riipukseen, jonka tämä oli ostanut edellisellä viikolla.
-
Oot sää jumalaut hyväuskoinen hölmö!
-
Älä nyt, tää on mun syntymävuodelta, kuusseiska.
Rekka oli hetken aikaa
hiljaa. Valto hiplasi riipustaan ja oli kuulevinaan nyyhkytystä.
-
Kalle jätti mut, Rekka sanoi ja purskahti
itkuun.
Valto ei tiennyt, mitä
tehdä. Halaamisesta saattaisi vaihtokaupassa saada avohaavan tai aivovaurion.
Hän piti Rekasta todella paljon, mutta asian ääneen sanomisessa oli omat
riskinsä. Yleensä Rekka oli nainen talossa ja hän pelkkä mies, tilanne oli
hämmentävä. Hän siirsi tuolinsa Rekan viereen ja asetti kätensä varovasti
naisen olkapäälle. Yllättäen Rekka karahti hänen kaulaansa ja purskahti itkuun.
Pesunkestävällä dekkarilla lirahti teelusikallinen virtsaa pesemättömiin
boksereihinsa, jotka olivat jo valmiiksi haperossa kunnossa. Nyt ne antoivat
kokonaan periksi ja etana löysi täysin uuden ulottuvuuden Elviksen silmän
kohdalta. Kiitos laajentuneen eturauhasen ja sen mukanaan tuoman pissavaivan,
etana näki nyt saman minkä Elviskin.
Valto halasi Rekkaa ja silitti hänen
selkäänsä pitäen huolen, että heidän lantioseutunsa pysyi riittävän etäällä
toisistaan. Hetken päästä Rekan nyyhkytys loppui ja hän valisti suttuiset
kasvonsa Valtolle. Dekkari sai poskelleen ison märän pusun ja etana syöksyi
eteenpäin Kuninkaan naamaa irvokkaasti repien. Onneksi se ei osannut avata
Leviksien nappeja sisältäpäin. Vaihtobokserit Valto oli unohtanut ottaa mukaan,
kun lähtö oli ollut niin hätäinen.
-
Senkin hölmö!
-
Miten niin hölmö? Kato mitä mä ostin.
Valto latoi ostoksia lievässä etukumarassa
keittiön pöydälle. Viisi pakettia Amerikan pekonia, kolme kiloa jauhelihaa, Naudan
sisä- ja possun ulkofileetä, neljä pakettia Kivikylän vanhanajan nakkeja, kaksi
kennoa kananmunia, kaksi litraa punaista ja kaksi litraa rasvatonta maitoa…
-
Missä kasvikset?
-
Kyllähän minä voisin niitäkin syödä, mutta
olen ulkoistanut sen homman ruualleni.
Rekka nauroi hänen kommentilleen ja ostoksilleen
kosteita silmänurkkiaan pyyhkien. Valto juoksi vielä autolle ja löi hetken
kuluttua pöytään vodkat ja Marlborot. Rekka sekoitti molemmille pitkät paukut
puolukkamehuun. Hän oli pääsemässä jälleen tilanteen herraksi. Nainen kun oli.
Kommentit
Lähetä kommentti