Kaunis kuin hetero, lyö kuin mies (ensimmäinen osa, luku 8.)

8.

Drago nukkui aina kuin pieni lapsi otettuaan session Mamman kanssa. Nyt hänet herätti kännykän kiukkuinen pirinä. Hän vilkaisi kelloa, se oli kuusi aamulla. Drago oli nukkunut kellon ympäri ja kesti aikansa tajuta, kuka soitti. Edellispäiväiset huonot uutiset olivat tavoittaneet Organisaatiota johtavan troikan ja he kaipasivat selitystä.

    Janko, Vilko ja Vuk olivat kuuluneet Serbian armeijan kenraalikuntaan, kun Kosovon sota alkoi. Kesäkuussa 1999 Naton pommituksiin päättyneessä sodassa etnisiin puhdistuksiin syyllistynyt kolmikko painui silloin maan alle. He tiesivät yhtä hyvin kuin Laotse, että niin tuhannen kuin kahdenkin tuhannen kilometrin matka alkaa ensimmäisestä askeleesta, joten se oli syytä ottaa heti. Kolme rähjäistä rosvoa saapui Berliiniin saman vuoden lokakuussa. Sitä ennen he olivat kokeilleet bisneksen pyörittämistä Italiassa, mutta siellä oli rosvoja riittävästi jo omasta takaa. Münchenistä tuli kiire pois, kun he olivat tarjonneet palveluksiaan turkkilaiselle huumeliigalle, jolle oli lopulta selvinnyt, mikä Jankon, Vilkon ja Vukin osuus oli Kosovon tapahtumissa ollut. Ei kyseiset turkkilaiset mitään uskovaisia olleet, tai jos olivatkin, heidän jumalansa oli kovin suopea rikollisen toiminnan suhteen; lähinnä he vain sympatiseerasivat Kosovon muslimeja.

    Vapaamielisessä Berliinissä hommat alkoivat vihdoin luistaa. Muutamassa viikossa he saivat kasaan uskottavan liigan, joka voitti tarjouskilpailuissa pienet paikalliset ja siloposkiset huumejengit.

    Aluksi Drago oli ollut vain torilla notkuva vaatimaton kaman tyrkyttäjä, mutta kun oli tappanut muutaman kilpailijan, hän yleni Organisaatiossa luutnantiksi. Kapteenin tittelin Dragoslav sai pelastamalla Vukin hengen, kun pakistanilaisten kanssa tehdyt kaupat olivat menneet pahasti pieleen. Pakit olivat yrittäneet ryöstää serbien rahat ja pitää myös mukanaan tuomansa heroiinin, mutta Dragoslav oli ollut asiasta eri mieltä. Vuk oli saanut kaksi osumaa vatsaansa, jonka jälkeen Drago oli tappanut kaikki neljä pakia. Rahat ja huumeet olivat jääneet serbeille. Drago oli saanut rahoista kymmenen prosenttia, joilla oli ostanut pienen kämpän keskustan laitamilta. Oertzenwegin pieneläinklinikan lääkäri oli kursinut Vukin kasaan ja mahdollistanut näin hansakaupan jatkumisen.    

    Huolimatta näistä Dragon menneistä sankariteoista, hän oli kusessa nyt. Lastin menettäminen ei ollut hyväksyttävää, mutta ymmärrettävää, koska kyseessä oli kaatunut vene eikä siis johtunut hänestä. Janko kertoi puhelimessa, että Dragon tulevista tuloista vähennettäisiin tämän takia kymmenentuhatta euroa. Tappaja ei voinut muuta kuin raapia pissaisia vaippojaan, kun häntä läksytettiin. Vasta siinä vaiheessa hän tajusi, että oli laskenut yöllä alleen. Drago alkoi varovasti avata vaippojen tarroja ja yllättyi, kuinka imukykyisiä aikuisille tarkoitetut tenat olivat. Iho kutisi ja paikat hieman punersivat, mutta vuoteeseen ei ollut valunut tipan tippaa.

    Kun Janko kysyi Suomen tapahtumista, Drago ei tiennyt, mitä vastata. Hänellä ei ollut aavistustakaan, kuka olisi ollut niin hullu, että uskalsi lähteä uhmaamaan heitä, Organisaatiota. Janko sanoi, että kun Suomen ongelmat oli ratkaistu eli syylliset tapettu, Drago saisi maksaa omasta pussistaan uuden kukkakioskin perustamisen. Drago kirosi hiljaa mielessään. Hänen pitäisi siis taas lähteä siihen outoon pohjoiseen maahan, missä kukaan ei hymyile paitsi humalassa ja jonka kieltä kukaan ei ymmärrä. Edes humalassa.

    Puhelun jälkeen Drago otti pikaisen alapesun ja lähti lenkille selvittämään päätään. Hän juoksi Spree-joen rantaa seuraillen Berliinin Tuomiokirkolle asti ja jatkoi sillan yli DDR-museolle, joka ei luonnollisestikaan ollut siihen aikaan auki. Tuskin siellä muutenkaan olisi ollut mitään nähtävää, Drago tuumasi ja palasi lyhintä reittiä takaisin hotelille.

    Pitkän kuuman suihkun jälkeen hän avasi tuttipullon ja kaatoi grogilasiin kuusitoistavuotiasta Lagavulinia. Hän tiesi, että seuraava siirto olisi tiimin kasaaminen ja hän joutuisi maksamaan koko porukan Suomen kiertueen. Drago naukkaili vuosikertaviskiään ja pohdiskeli, kuinka paljon rahaa piti ottaa mukaan. Oli hänellä kaiken maailman luottokortitkin, mutta niitä ei ollut järkevää tappokeikoilla käyttää. Niistä jäi aina elektroninen sormenjälki.

    Sviitissä oli oma kassakaappi, josta Drago otti kaksi kymppitonnin nippua; sen pitäisi riittää, hän arvioi. Drago muisteli edellistä parin vuoden takaista Suomen reissuaan ja sitä, että oli joutunut tyytymään maksullisiin naisiin. Ei hän huoraa heti ollut ostanut, vaan vienyt hotellihuoneeseen jonkun paikallisen vosun, joka oli yön aikana juonut baarikaapin tyhjäksi ja tyhjentänyt Dragon lompakon. Huora olisi tullut halvemmaksi. Loppureissun ajaksi hän sitten vahingosta viisastuneena olikin ottanut virolaisen seuranaisen, jolla oli tuntitaksa, mutta koko yöstä sai tuntuvan alennuksen. Lapsikauppias hyödynsi rabattia koko pitkän viikon.

    Sinne, maahan missä naiset juovat kuin miehet, oli hänen jälleen mentävä. Syvään huokaisten Drago avasi kannettavan tietokoneensa tarkoituksenaan varata liput lentokoneeseen, mutta kaikki mahdolliset reitit oli buukattu täyteen. Drago ihmetteli, että kuinka paljon siihen maahan oli menossa porukkaa ja ketä ne hullut oikein olivat. Suoraa lentoa Turkuun ei tuntunut löytyvän. Sitten hän löysi reitin Milano-Riika-Helsinki ja neljä paikkaa. Lentokone olisi Helsingissä torstain ja perjantain välisenä yönä. Hän varasi liput, vaikka hänellä ei ollut vielä ryhmääkään kasassa.

    Puhelu Suomeen oli lyhyt mutta informatiivinen. Kaiken piti olla valmiina, kun he tulisivat.