Puhallintehdas ote 2, luku 8.

”Politiikka on sitä myöten käsitelty”, Mähönen sanoi. Kuosmanen halusi kuitenkin vielä kertoa tarinan, joka hänen mielestään sivusi aihetta. Hänen luokalleen ammattikoulussa oli tullut poika, joka oli käynyt kaikki peruskoulun luokat eri kaupungeissa. Kuopiossa he olivat kuitenkin viihtyneet kolme vuotta ja kun isästä ei muuhun ollut, hän oli mennyt mukaan politiikkaan. Isä oli päässyt yhdeksi kaudeksi eduskuntaan ja lopulta hänestä oli tullut meppi.     

    ”Ne oli niin liikkuvaista sorttia, että sukuvaakunassakin oli suihkukoneen valkoinen vana sinisellä pohjalla”, Kuosmanen sanoi ja nauroi omalle jutulleen. Muut katsoivat kiusaantuneena tuoppiinsa.    

    ”Pitäiskö meidänkin liikahtaa?”, Juonela sanoi, ”Täällä ei tapahdu mitään. Mennään Pyttyyn!”      

    Pytty oli täynnä hippejä. Ei kuitenkaan sanan alkuperäisessä merkityksessä. Pytynkin hipit vastustivat systeemiä välttelemällä töitä, mutta olivat niin keskikaljan lamaannuttamia, että mielenosoitukset eivät tulleet mieleenkään. Pytyssä oli helppo ymmärtää mistä ”Tyttö” oli saanut äänet ja päässyt eduskuntaan. Siellä haisi virtsa ja monikulttuurisuus. Monista kulttuureista ei kuitenkaan ollut kyse – vain yhdestä ja sen lyhytnäköisestä unelmasta. Kulmakivi pyöritti päätään tiskillä.     

    ”Onko seuraava paikka maakuoppa?”, hän kysyi.     

    ”Ei, tästä alaspäin ei enää päästä”, Juonela vastasi. Television alla olevassa pöydässä istui neljä nuorta punkkaria, kaksi poikaa ja kaksi tyttöä. Tyttöjen naamat olivat kuin Rapalan mainos. Mähönen istui viereiseen pöytään.     

    ”Noin minullekin kävi, kun koitin ensimmäisen kerran virveliä, mutta olin silloin 5-vuotias”, hän sanoi tytöille. ”Oletteko tytöt yrittäneet Rapalan alkuperäisellä vaapulla, sillä saa jalokalaa”, hän jatkoi. Pojat kääntyivät katsomaan Mähöstä ja toinen oli jo sanomassa jotain, kun Mähönen jatkoi: ”Nehän perkele elää vielä.”     

    ”Mitä pappa, jos pitäisit turpasi kiinni, ettei satu mitään”, toinen pojista sanoi.     

    ”Jumalaut Kuosmanen, kuulitko, nää fisut puhuu ja kukkoilee”, Mähönen kuittasi. ”Eikös teillä Kuosmanen siellä Savossa ole tapana laittaa tällaisten sinttien päälle silavaa ja leipoa ne ruistaikinan sisään?” Toinen pojista hermostui ja nousi ylös. Kulmakivi nousi myös ja meni väliin. Hän ei sanonut mitään, ei tarvinnut. Hintelä punkkaripoika mittaili Kulmakiveä hetken aikaa ja istui takaisin paikalleen.  

    ”Anna lasten olla rauhassa”, Juonela sanoi Mähöselle.     

    ”No pitäähän sitä vähän isällisesti kiusoitella”, hän sanoi. Tilanne rauhoittui, kunnes Mähönen alkoi ostaa tytöille juotavaa. Hän sanoi, että se on sosiaalinen koe, ”Noilla rapusyöteillä ei kuitenkaan ole varaa juottaa naisiaan humalaan”.

    Tytöt eivät menneet Mähösen jekkuun, vaan jakoivat juomat poikien kanssa. Mähönen ei voinut antaa asian olla ja Juonela muisti nujakan hämärästi. Kaksi sottapäätä lähti ulos Kulmakiven saattelemana, toinen toisessa ja toinen toisessa kainalossa. Baarimikko ei puuttunut asiaan kenties tippien toivossa, ne olivat sinä iltana normaalia suuremmat. Mähönen ja Kuosmanen kun eivät huolineet setelistä kolikoita takaisin.

    Loppuilta jäi Juonelalle täysin hämärän peittoon. Hän heräsi kotoaan omasta sängystä vaatteet päällä. Silloin rysähti. 


// Kirjaa voi tilata täältä:

 http://kiuaskustannus.com/products-page/kiukaankirjat/