Kaunis kuin hetero, lyö kuin mies (ensimmäinen osa, luku3.)

3.

Valtolla ei ollut aavistustakaan, mitä aamupäivällä reilut kolmetuhatta kilometriä etelälounaaseen oli tapahtunut. Hutera vene Välimerellä oli kaatunut ja lasti menetetty. Pian tämä jälkeen noin tuhannen kilometrin päässä Turusta aiemmin mainitussa suunnassa soi puhelin. Rahdista vastuussa ollut Dragoslav Bogdanović oli juuri herännyt sviitissään Hotelli Adlonissa ja kävellyt perinteisellä aamukahvilleen Pariser Platzin Starbucksiin. Kun Balkanin sotien veteraani oli astunut ilmastoidusta hotellista berliiniläiselle kadulle, helteinen kesäpäivä oli iskenyt hänen kasvoilleen kuin Nato-joukot seitsemäntoista vuotta sitten. Paikalliset pulut olivat nähtävästi saaneet auringonpistoksen, koska lähestyivät tappajan pöytää päätään hermostuneesti käännellen. Dragoslav oli tilannut sumatralaista tummapaahtoa ja istunut pöytään, josta oli suora näkyvyys Branderburgin portille. Quadriga seisoi yhä näyttävänä portin päällä. Onneksi Napoleon ei ollut aikoinaan hukannut niitä kahtatoista laatikkoa, jossa nelivaljakko oli kuljetettu Louvreen, Dragoslav mietti. Ilman porttia ja kiveen hakatun voiton jumalattaren ohjastamia hevosia, tori olisi vain pulunpaskainen taloton neliö vailla historiaa. Hänellä oli silmää kauneudelle ja ymmärrystä historialle, olihan hän ollut tekemässä sitä.

    Dragoslav vastasi puhelimeen, pulut lehahtivat lentoon ja asettuivat turvallisen matkan päähän kuuntelemaan. Ne eivät ymmärtäneet serbiaa, niiden kujerrus oli vapaamielistä Berlinerischiä, alati kehittyvää ja vaikutuksille altista suurkaupungin kieltä.

    Lyhyen ja kiihkeän puhelun jälkeen miehen teki mieli heittää puhelin torikiveykseen.

    Drago, kuten hänen nimensä kadulla kuului, hoiti laatulihan kuljetuksia Euroopan teurastamoihin. Lapsista maksettiin tietenkin enemmän, mutta aikuisilta saattoi riistää rahat ainakin matkasta, joilla sai peitettyä osan Organisaation kuluista. Myös äitejä, jos olivat vielä riittävän nuoria ja kauniita, saattoi hyödyntää taloudellisesti, mutta lapset olivat todellinen bisnes. Lapsissa oli tulevaisuus.

    Toiminta oli kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokasta. Kansainväliset avustusjärjestöt katsoivat sitä sormiensa läpi, koska he eivät tienneet, mitä lapsille tapahtui Euroopassa. Järjestöjen toiminnanjohtajat ajattelivat, ettei ainakaan mitään pahempaa kuin kotimaassaan. Tässä he olivat monien lasten kohdalla väärässä.

    Drago oli järjestänyt asiat niin, että Afrikan puolella lapset erotettiin vanhemmistaan johonkin tekosyyhyn vedoten. Hädissään olevat vanhemmat tietenkin suostuivat tähän, koska heille selitettiin esimerkiksi, että yksinään liikkuvat lapset otettaisiin Euroopassa helpommin vastaan ja myöhemmin he voisivat todistaa Italian viranomaisille olevansa juuri niiden ja niiden lasten vanhempia. Näinhän asiat eivät tietenkään menneet. Drago oli lahjonut paikalliset viranomaiset Sardiniassa, minne lasten veneet ohjattiin. Siellä heitä odotti vesitaso, johon lapset pakattiin ja toimitettiin eri puolille Eurooppaa tilausten mukaan. Lapsista maksettiin keskimäärin kaksikymmentätuhatta euroa kappaleelta, josta iso osa meni suoraan johtoportaalle. Menetetyn lastin arvo oli noin miljoona euroa, viisikymmentä lasta.

    Drago kirosi, häneltä jäi bonukset saamatta. Hän oli sopinut organisaation päälliköiden kanssa, että saa jokaisesta lapsesta tonnin riippumatta siitä, mitä loppukäyttäjä niistä maksaa ja jokaisesta perille toimitetusta kymmenen lapsen erästä hän sai tonnin bonuksen. Näin organisaatio oli älykkäästi sitouttanut Dragon työhönsä eikä kukaan hänen paikkaansa aivan helposti olisi uskaltanut ottaakaan. Tai edes yrittää sitä.

    Välimerellä oli muitakin toimijoita, joita suojeli eurooppalainen sinisilmäisyys, mutta ainakin toistaiseksi Suomeen olivat yltäneet vain serbit. Varmasti näiden järjestäytyneiden ryhmien lisäksi oli myös onnensotureita, jotka kaappasivat lapset suoraan kaduilta tai vastaanottokeskuksista, mutta heidän toimintansa oli taloudellisesti melko merkityksetöntä. He saattoivat tehdä joitain tilauskeikkoja esimerkiksi Sveitsin eksentrisille miljonääreille, mutta tavaraa oli liikkeellä niin paljon, että isompiin reviirikiistoihin ei ainakaan vielä ollut ollut syytä.

    Dragoa ja Organisaatiota, jossa hän työskenteli, kiinnosti erityisesti Pohjoismaiden uudet markkinat. Öljy oli tehnyt jokaisesta norjalaisesta miljonäärin ja muutenkin Pohjois-Euroopassa asui varakasta väkeä, joka jossain vaiheessa kyllästyisi santsaamaan Ikean lihapullia, kun huomaisi, että muitakin herkkuja oli tarjolla. Pienet, eksoottiset ja elävät nuket tekivät kauppansa myös pohjoisissa demokratioissa.

    Drago soitti ympäri Eurooppaa ja kertoi, että lähetys viivästyy päivän tai kaksi. Suomessa hänen puheluunsa vastasi nauhoite: numero ei ole käytössä. Hän soitti toiseen numeroon ja sama nauhoite alkoi pyöriä. Drago ei tiennyt, että hänen organisaatiotansa oli lastin menetyksen lisäksi kohdannut toinenkin onnettomuus, kukkakauppa eli Suomen päämaja oli räjäytetty vasta hetki sitten.