Ote Puhallintehtaan toisesta luvusta + linkki kirjailijahaastatteluun

Virtanen kertoi hole-in-onestaan, kun tupakkapaikalle käveli kaksi kesäpoikaa, Majakka ja Perävaunu, kuten heitä hauskasti kutsuttiin. Toisella oli huomattavasti suuremmat jalat kuin toisella ja tämä isokenkäinen oli ainakin puolimetriä Majakkaa lyhyempi. Juonela vilkaisi Virtasta ja Kuosmasta, jotka yrittivät pitää pokkaansa. Juonelakin joutui puremaan alahuultaan, ettei olisi räjähtänyt nauramaan. Virtanen oli juuri kommentoimassa poikien olemusta, johon olennaisena osana kuuluivat Aku Ankan taskukirjan kokoiset puhelimet, kun Peukku, pomomies, saapui paikalle.     

    ”Jumalauta Kuosmanen, oletko tietoinen, että huipparien luukut vetää kieroon? Ruuvinreiät ovat liian alhaalla”, pomo sanoi.     

    ”Niin on palkatkin”, Kuosmanen vastasi. ”Kun tuotantopalkkiot otettiin pois, ruuvinreiät menivät vituralleen samana päivänä, ihme sattuma”, hän jatkoi.     

    ”Ette te nyt saatana tahallaan voi sutta tehdä”, pomo jatkoi.     

    ”Eihän me tahallaan tehdäkään. Tällaisia tuotteita tällä palkalla saa”, Kuosmanen kuittasi.       

    ”Voi helvetin helvetti ja sitten Kuosmanen vastaat puhelimeen, kun soitan”, pomo sanoi. ”Ja katsot, etteivät kesäpojat ole koko päivää tupakalla”.     

    ”Meillähän on kännykän käyttökielto nykyisin, ei puhelimeen työaikana voi vastata. Ja mitä poikain tupakkataukoihin tulee, niin ne kestää, kun veitte tupakkakopit sisätiloista pois. Kahvitauot puolestaan venyvät, kun ei saada enää pahvikuppeja firman puolesta. Nyt jokainen työntekijä käy vessassa pesemässä kuppinsa kahvin jälkeen…”      

    ”No ilmankos tuotanto on laskenut”, pomo keskeytti Kuosmasen selityksen.     

    ”Kuulin että firma säästää noin kolmetuhatta euroa vuodessa, kun työntekijät juovat kahvin omasta kupistaan, mutta toisaalta se maksaa talolle kaksisataatuhatta euroa työajanmenetyksinä, kun kaikki käyttävät viisi minuuttia kuppinsa pesemiseen. Niin metsä vastaa, kun sinne huudetaan”, Kuosmanen jatkoi. Pomo kääntyi naama punertaen kannoillaan ja käveli ajoluiskaa lastauslaiturille.     

    Kukaan ei nauranut. Kaikki tiesivät, että naurut on naurettu ja nyt oli alkanut viivytystaistelu, asemasodan viimeinen vaihe. Kumpikaan puoli ei ollut aikeissa antaa periksi. Vanhempi varastomies laahusti paikalle. Hänellä oli reilut viisi vuotta eläkkeeseen. Kukaan ei uskaltanut sanoa sitä ääneen, mutta varmasti kaikki ajattelivat, että firma myydään ennen sitä. 

     ”Vieläkö sinäkin olet hengissä”, Kuosmanen yritti kolkolla huumorilla.     

    ”Piru ei ehdi eikä Jumala huoli”, vanhempi varastomies vastasi ja puristi hymyntapaisen kasvoilleen.

    ”Koskahan ne norjalaiset ovat valmiit”, hän kysyi Kuosmaselta. ”Auto tulee kahden maissa hakemaan”.     

    ”Kyllä ne siksi valmiit ovat”, Kuosmanen vastasi.     

    Porukka hajaantui omiin töihinsä, ja Juonela meni lähettämöön laittamaan kahvit tippumaan. Kun keitin päästi loppusuhinan, lähettämön ovi aukesi ja sisään astui Mähönen. Talon älykkäin tai hulluin mies. Hänen teorioitansa yrityskulttuurista ei Juonelan tietojen mukaan vielä opetettu kauppakorkeakouluissa. Kerran Mähönen vertasi yrityksen johtamista musiikkiin:     

    ”Jos yrityksen johto sanelee, mitä tehdään kuuntelematta duunareita, niin se aiheuttaa epäharmoniaa”, oli Mähönen analysoinut. Korostaakseen oivallustaan hän oli piirtänyt pahvilaatikon kanteen nuottiviivaston kuudella viivalla ja g-avaimen, joka näytti lähinnä kysymysmerkiltä. Juonela ei koskaan väsynyt kuuntelemaan hänen teorioitaan. Mähönen tiesi kaiken, mitä talossa tapahtui ja oli tapahtunut. Myös sen koska kahvi oli valmista.     

    ”Oletteko kuulleet spiron herroista”, Mähönen aloitti. ”Ne on kuulemma tehneet sopimuksen, että tulevat tästä lähtien tuntia myöhemmin töihin. Eiköhän oteta ”herrat” asiaankuuluvasti vastaan huomen aamulla? Tai päivähän se jo silloin on, seitsemältä. Mitäs sanot Juonela?”     

    ”Totta kai”, Juonela vastasi.     

    Seuraavana aamuna he odottivat kellokorttikoneen vieressä lippalakit kallellaan päässä, kun ”herrat” olivat nukkuneet tarpeekseen. Kaikki kolme unisen näköistä miestä tulivat kellokorttikoneelle yhtä aikaa ja Mähönen, Kuosmanen ja Juonela vetivät kättä lippaan.     

    ”Päivää hyvät herrat!”, tuli kuin yhdestä suusta. Miesten lakeissa luki Toyota, paitsi Mähösellä, jolla luki Caterpillar.    

    Spiro-koneen miehet tuhahtivat jotain ja lähtivät kävelemään kohti työpistettään.     

    ”No niin, nyt kun talon uudet herrat on vastaanotettu asiaankuuluvin menoin, on työväenluokan aika mennä tekemään töitä, ettei kapitalisti kuole nälkään”, Mähönen sanoi. ”Eipä sillä, ilmassa leijuu yleislakon henki. Henkilökohtaisesti, enemmän kuin kapitalistin puolesta, kannan huolta siitä, että miten samppanjasosialistit pärjäävät, jos työväenluokka pysäyttää Suomen ja kaupasta loppuvat eksoottiset juustot ja Alkosta keskihintaiset punaviinit. Minkä voimin niitä työväenlauluja sitten lauletaan?”     

    ”Eikös työväenliike kuollut, kun sitä alettiin johtaa yliopiston kateedereista käsin”, Kuosmanen kysyi ja loi merkitsevän katseen Juonelaan päin. Tämä ei vastannut mitään. Mähönen ja Kuosmanen olivat selvästi päättäneet ottaa selvää, kenen Reinoissa Juonela seisoi ja Mähönen jatkoi pommittamista:

    ”Kyllä akavalainen on aina akavalainen, vaikka pikkutakissa komeilisi Lenin-rintamerkki. Eivätkö ne siellä yliopistolla tiedä, että Lenin-setä on kuollut?” Nyt Mähönen osoitti kysymyksen suoraan Juonelalle.       

    ”Kyllä te helvetti soikoon hyvin tiedätte, mitä mieltä olen niin sanotusta vasemmistointelligentsistä”, hän puolustautui. ”Vaikka olenkin opiskellut yliopistolla, koen olevani duunari, joten haukutte väärää puuta. Tai puu on oikea, mutta minä en ole metsässä”, Juonela jatkoi kömpelösti. Mähönen ja Kuosmanen vilkaisivat toisiaan muka huomaamattomasti ja hymyilivät. Selän takana nauramisesta saivat kaikki vuorollaan osansa, siihen piti vain oppia suhtautumaan. Juonela antoi asian olla, koska kiusaamiselle ei tulisi koskaan loppua, jos hän olisi puolustautunut ja selitellyt lisää.

Linkki 23.2.2018 ilmestyneeseen kirjailijahaastatteluun:
https://sarastuslehti.com/2018/02/23/olen-mieluummin-profeetta-kuin-historioitsija-haastattelussa-jarmo-teinila/