Kaunis kuin hetero, lyö kuin mies (ensimmäinen osa, luku 14.)

14.

Valto heräsi Rekan vierestä. He olivat nukkuneet lusikassa, Valton käsi oli Rekan rinnoilla. Hän puristi varovasti vasenta rintaa ja aamuerektio painui Rekan pakaroiden väliin. Välissä oli vain kaksi kangaskaistaletta; niin lähellä, mutta niin kaukana.

-          Tee tuo vielä kerran ja menetät kätesi, Rekka vastasi Valton tarpeisiin.

-          Sori, aamuisin kroppa on autopilotilla.

-          Kytke se pois tai minä teen sen.

Valto hyppäsi pois lämpimän peiton alta ja ryhtyi kahvinkeittoon. Hän virutti kahvipannua tiskipöydän ääressä ja tunsi maapallon pysähtyvän. Hän oli pyörtyä ja otti tukea ruokapöydän tuolista. Koko vartalo kylpi hiessä. Liiallisen Stolin juomisen klaavapuoli ravisteli keski-iän ohittanutta miestä. Se vei mukanaan turhan erektion, laittoi asiat perspektiiviin. Valto huokaisi syvään, maapallo pyörähti taas hieman. Valto laski vettä pannuun, laittoi puruja suodattimeen. Kun kahvintuoksu täytti huoneen, tuo ihmiskirppuinen planeetta kiihdytti normaaliin vauhtiinsa ja orava ilmestyi ikkunalaudalle kärkkymään makupaloja. Kaikki oli taas niin kuin pitääkin.

    Valto tutkaili Rekan jääkaappia ja päätti tehdä kinkkumunakkaan aamiaiseksi. Munat olivat Kyheröisen tilalta Marttilasta ja kinkku Tarvasjoelta. Hän viipaloi Sauvon maustekurkkuja pituussuuntaan ja valutti päälle Rymättylän hunajaa. Kahvin Valto kaatoi Rekan lempimukiin, jossa luki Patriarchy Tears. Itselleen hän otti Katariinan mukin, jossa luki Ask Me About My Vagina. Se tuntui sopivan tilanteeseen. Koko komeuden Valto lastasi tarjottimelle ja kiikutti makuuhuoneeseen.

-          Katos vaan, miespalvelija. Jokaisen itseään kunnioittavan ja miestä halveksivan

lesbofeministin märkä uni.

-          Huomenta vaan sinullekin, rakas.

Valto iski silmää ja Rekka kohentautui istuma-asentoon sängyllä. Tuo outo pari teki pian selvää lähiruoka-aamiaisesta ja alkoi sitten laatia suunnitelmia loppupäiväksi. He joivat santsikupit puutarhassa ja polttelivat tupakkaa. Hieman yllättäen Rekka ehdotti, että näin kaunis aamu vaati reissua rannalle. Ekvallassa oli kuulemma vähiten kaljamahaisia mieskyyliä, Rekka tiesi. Hän pakkasi mukaan pari voileipää ja kaksi kylmää olutta. Hetken aikaa he olivat kuin mikä tahansa normaali pari lähdössä romanttiselle piknikille.

    Rekka valitsi rannan kaakkoiskulman ja levitti viltin siihen. Saman tien hän syöksyi viileään veteen ja Valto katsoi hänen menoaan. Valto vilkuili ympärilleen hieman hämillään ja napitti Leviksensä auki. Rannalla ei ollut muita kuin yksi lapsiperhe ja kaksi kuin Wikken kemikalio-osastolta rannalle väkisin revittyä permanentattua ja ruskeaksi paahtunutta tädin päätä, jotka olivat ottaneet gravitaation turmelemat kroppansakin mukaan. Valto kahlasi varovasti rantaveteen. Ohi lentävä naurulokki rääkäisi kommenttinsa Valton lemppariboksereista, joissa oli kuvia Elviksestä ja Marilynistä. Hän ei todellakaan ollut nyt kuskin pukilla. T-paidan jättämät rusketusraidat kertoivat karua kieltään siitä, että dekkari oli kaukana luontaisesta elinympäristöstään. Hetken aikaa Valto näytti epäkuntoon menneeltä konsultilta: katse oli offshore, mieli on the beach. Sitten Valto keräsi rohkeutensa ja sukelsi. Hän oli pinnan alla kokonaista viisi sekuntia. Pinnalla hän haukkoi henkeään kuin hauki rantahiekalla. Rekan pää erottui enää pienenä keikkuvana poijuna. Valto ui muutaman vedon hänen suuntaansa, mutta luovutti pian.

    Rannalla hän etsi Rekan pakkaamasta kassista pyyhkeen ja kuivasi itsensä. Hän asettui viltille tupakoimaan. Taivas oli lähes pilvetön. Muutama hassu hattara seilasi itään. Rekka nousi vedestä eikä Valto voinut olla katsomatta hänen urheilullista vartaloaan. Rekka tunsi miehen katseen ja heilautti märkiä hiuksia Valtoon päin niin, että miehen vasta sytyttämä tupakka sammui.

-          Helvetti sun kanssas!

-          Älä kyylää, höhlä!

Rekka tiesi, että Valto oli hieman juntti ja rasisti ja ties mitä muuta, mutta hän tiesi myös, että tällä oli sydän paikallaan. Kai hänellä oli jotain vaikeasti määriteltäviä tunteitakin tuota heikomman sukupuolen edustajaa kohtaan. Rekka kuivasi hiuksensa ja laittoi suuhunsa kaksi tupakkaa. Hänen kasvoillaan oli virnistys, joka Valton mielestä kertoi siitä, että Rekka huomasi, kuinka paljon hän tätä halusi. Ja totta kai Rekka sen huomasi. Valto ojensi tulta molempiin ja sai palkaksi toisen tupakoista.

-          Olen tullut siihen tulokseen, että vaikka sinä olet hirveä juntti ja mies, mikä on oikeastaan

tarpeetonta toistoa, niin sinun on tullut aika tutustua tyttöihin.

-          Tyttöihin?

-          Niin. Tai eivät ne ole tyttöjä sinulle, vaan MiLFin Turun osasto. Samalla puolellahan me

tässä ollaan, joten soitan Elisabethille.

-          Kuulostaa kiinnostavalta. Ovatko ne tosiaan kaikki...?

-          Ovat. Ja muista, minä olen lempeimmästä päästä.

Rekka kaivoi esiin puhelimensa ja puhui pitkään. Hän väitteli ja tuntui siltä, että tytöt eivät olisi halunneet nähdä Valtoa. Tai oikeastaan he eivät halunneet, että Valto näkisi heidät. Olivathan he osa kansainvälistä ja maanalaista organisaatiota. Tunnin päästä rannalle ajoi Fordin F-150 pick-up. Kaksi tyttöä roikkui lavalla turvakaarista kiinni pitäen ja kaksi istui hytissä. Rantaan asti ei olisi saanut ajaa autolla, mutta nämä tytöt eivät säännöistä piitanneet. He laativat itse omansa. Auto pysähtyi aivan rantahiekan ja nurmikon rajalle. Valto kuunteli kuinka 3,5 litrainen V6 Ecoboost hörähti kerran ja sammui sitten. Vaikka oli helteinen päivä, ilma pick-upin konepellillä näytti väreilevän vielä kuumempana. Nokalla oli kromattu heteropuskuri ja sen takana hirnui kolmesataakuusikymmentäviisi hevosta valmiina sotkemaan jalkoihinsa jokaisen ihramahaisen lääppijän.

    Rekka kuiskasi vielä varmuuden vuoksi kullanarvoisen neuvon Valton korvaan.

-          Vaikka sanoin niitä tytöiksi, älä vaan sinä tee niin. Vain me saamme kutsua toisiamme

tytöiksi.

-          Miksi sitten?

Tähän Rekka ei enää ennättänyt vastata, kun heidän edessään seisoi neljä vakuuttavan näköistä MiLF-sotilasta. Valto tunsi, kuinka hänen pippelinsä kutistui ja pallit vetäytyivät jonnekin vatsaonteloon. Ei hänelle kyllä ihan ensimmäiseksi olisi tullut edes mieleen tytötellä tätä ryhmää. Kaikki nuoret naiset olivat pukeutuneet maastopukuun ja maihinnoususaappaisiin. Heidän hiuksensa oli kiedottu tiukalle nutturalle, joka oli piilotettu maastokuvioisen lakin alle. Hihoissaan he kantoivat ilmeisellä ylpeydellä naarasmerkkiä, jonka sisällä oli pystyyn nostettu nyrkki. Valto nielaisi kuuluvasti. Milfit katselivat häpeilemättä Valton shortseja ja yksi tirskahti.

-          Sotilas, hiljaa rivissä!

MiLF-kersantin ääni sai Valton melkein paskomaan housuihinsa. Yllätyksekseen hän piti siitä. Ei siitä, että oli tehdä tarpeet tyylikkäisiin boksereihinsa, vaan komentelusta. Kersantti katsoi häntä silmiin ja työnsi lyhyen ratsupiiskan Valton leuan alle. Mies tunsi, kuinka hänen pallinsa vaivihkaa laskeutuivat takaisin esimiehekkäälle tasolle, mutta olivat edelleen varuillaan. Hän tunsi myös kiusallisesti, kuinka etana heräsi uniltaan. Valto ei tiennyt, että siinä seurassa erektio saattoi merkitä kuolemantuomiota tai ainakin vakavaa pahoinpitelyä. Heille kiihottunut miespuolinen hetero oli sama asia kuin leijonahäkkiin kissapetovitsejä kertoilemaan poikennut lammas.

-          Mikä mies?

-          Va-Va-Valto herr…

-          Kersantti. Minä olen kersantti Elisabeth ja tässä on sotilaani Elviira, Eveliina ja Elina. Elisan

sinä näköjään jo tunnetkin. Valto kuuli ensimmäistä kertaa Rekan oikean nimen, mutta oli kykenemätön reagoimaan asiaan mitenkään. Aina kun Elisabeth huusi nimen, kyseinen tyttö löi kantapäänsä yhteen ja veti käden lippaan. Sotilaat olivat iältään hieman päälle kaksikymmentä ja Elisabeth lähes kolmekymmentä. Kaikki olivat käyneet Suomen armeijan ja yhdessä he olivat kaunis, mutta tappava MiLF-solu.     

    Elisabeth huomasi, että Valto oli yhä kuin lihavoitu kysymysmerkki, joten hän komensi sotilaitaan.

-          Sotilaat! Keitä me olemme?

-          Miehiä emme ole, heteroita meistä ei tule, olkaamme siis militantteja lesbofeministejä.

    Valto katseli äkseerausta hieman epäuskoisena. Hän seisoi edelleen asennossa, joka oli painumassa kursiiviin. Se näytti koomiselta. Etenkin niissä boksereissa. Elisabeth tarttui Rekkaa ranteesta ja vei hänen syrjemmälle. Valto huokaisi syvään ja kompuroi paikalle, mihin oli jättänyt tutun vetelän olemuksensa. Hän kaivoi Rekan reppua ja löysi vielä kohtuullisen viileän oluen ja voileivät. Sotilaat vetäytyivät viiden metrin päähän viltistä ja yksi laittoi tupakaksi. Valto nipisti itseään käsivarresta selvittääkseen oliko kaikki pelkkää unta. Ei ollut. Tietoteoreettinen skeptisismi oli sillä kuitattu ja olutkin maistui oikealta.

    Rekka ja Elisabeth keskustelivat varttitunnin, jona aikana Valto mutusteli voileipänsä ja tyhjensi oluttölkkinsä. Vähän väliä hän vilkuili tyttöjä ja asetteli housujaan. Hänen ylä- ja alapäänsä tuntuivat olevan yhtä hämmentyneitä tilanteesta. Valto oli kuin pikkupoika, joka keksii ensimmäisen kerran, että pippelillä voi tehdä muutakin kuin pissata. Tilanne oli stressaava, mutta ei niin stressaava, että Valton aivot olisivat reagoineet ontologisilla hahmotushäiriöillä. Etanan kiihotustila kompensoi ja tuurasi metafyysisiä puolustusmekanismeja. Valto oli vain olio-itsessään eikä paljon muuta.    

-          OSAAASTOO!

Kuului Elisabethin huuto ja tytöt säntäsivät hänen eteensä. Sotilaat ottivat asennon.

-          Ajoneuvoon nouse, mars mars!

Hetken päästä tytöt hävisivät hiekkamyrskyyn yhtä nopeasti kuin olivat ilmestyneetkin. Aivan kuin lento-osasto Kuhlmey kesällä 1944 Karjalan taivaalta, Valto mietiskeli hämmentynyt puoliveltto heijari housuissaan.