Kaunis kuin hetero, lyö kuin mies (toinen osa, luku 2.)

2.

Lauantaiaamuna Ultrat kokoustivat kotiluolassaan Saippua Centerillä. Ultrat oli ryhmän puhekielinen lyhenne, joka tuli sanoista Anti-National Ultra Boys in Service, ANUBIS. ”In Service”? Kenen palveluksessa nämä kolkkapojat oikein olivat? Tietenkin sen, jolla oli isoin pyssy, mutta ei näkösällä. Kun liberaali oikeistopoliitikko huusi sanan ’monikulttuurisuus’, Ultrat ottivat asennon. Naisten vastaava ryhmä oli We Neither Curtsey Nor Swallow, WNCNS, Me emme niiaa emmekä niele. Käytännön syistä sekä tasa-arvon vuoksi kaikki näihin ryhmiin kuuluvista saivat nimen Ultra, äärimmäinen; keskitietä ei ollut, se oli kuljettu loppuun.

    Milfeistä nämä ryhmät erosivat muun muassa siinä, että Ultrien mielestä sukupuolen sai itse valita, kun taas milfit olivat puhtaasti miesvihamielisiä naisia ja lesboja. Milfeille olemassa oli vain kaksi toisiaan vastaan taistelevaa sukupuolta. Vielä enemmän kuin miehiä, milfit vihasivat naisia, jotka rakastivat miehiä. Milfit olivat siis naisia, jotka vihasivat naisia. Ultrat vihasivat kaikkia, jotka olivat heidän kanssaan eri mieltä. Sitä kutsuttiin suvaitsevaisuudeksi. Heidän mielestään väärinajattelijat olisi pitänyt internoida ja aloittaa mielipiteenmuokkaus välittömästi.

    Viha oli uusi musta ja musta uusi bueno.

    Ultrat olivat vasemmistopopulistisen Vajaaälymystön keihäänkärkijoukko, jotka tietoisesti tai tietämättään kolasivat esteitä kapitalismin edestä. Tärkeintä oli totuuden hämärtäminen, miksi, koska sydän sanoi niin. Kansallisvaltion romuttamista ja globaalia veljeyttä tukemaan oli Ultriin soluttautunut Turun Nuorkauppakamarin agentti Johan Christian Creed, joka oli edennyt jo kakkosmieheksi. Varsinaista ykkösmiestä heillä ei ollutkaan, jos ei sitten Pönttöuuninpoikaa, mystistä kulisseissa piilottelevaa bloggajaa sellaisena voitu pitää. Kakkosmiehenä toimiminen oli paras paikka hääriä hieman syrjässä, mutta saada silti asiansa kuuluviin. Se oli hänelle oikeastaan pelkkä sivutyö, varsinaisesti Creed istui eduskunnassa Punavihreän puolueen kansanedustajana. Hänen poliittinen uransa oli vasta alussa, joten Vajakkien parista hän etsi lähinnä uskollista kannattajajoukkoa. Se ei olisi vaikeaa, koska kaikki Vajakit äänestivät Punavihreitä.

    Vuonna 1985 Johan Christian Creed kastettiin Vaasan Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Turun Handelshögskolanista hän valmistui 2012 pääaineenaan organisaatio ja johtaminen. Creedin äidin- mutta ennen kaikkea isänkieli oli ruotsi. Äiti puhui sujuvasti molempia. Hän vihasi pakkosuomea. Sitä oli kuitenkin ollut pakko opetella, sillä se oli äänestäjien kieli. 

    Koko ikänsä Creed oli ollut kiinnostunut diktaattoreista ja ihaillut sitä, miten ne olivat valtansa röyhkeästi ottaneet. Ei hän kuitenkaan haaveillut diktaattorin urasta, vaan vallasta. Puhtaasta vallasta. Hän halusi olla päättämässä asioita. Hän halusi nähdä, kun kansa purnaa voimattomana. Creed tiesi, että paras ja nopein keino saada valtaa oli kylvää eripuraa ja julistaa mitä tahansa äärihölmöä. Punavihreät olivat kaikista sinisilmäisimpiä asian suhteen, joten kyseisen puolueen valitseminen oli ollut hänelle itsestäänselvyys.

    Creed jaksoi aina korostaa, että soraääniä ei sallittaisi. Tiukka ja tinkimätön yhden asian ajaminen oli ennenkin tuottanut tulosta. Pohjois-Korea oli siitä hyvä esimerkki, mutta historia tunsi muitakin henkistä ja fyysistä väkivaltaa oman asiansa edistämiseksi käyttäneitä valtioita, joita ei tarvinne luetella.

    Creed oli kutsunut johtoryhmän koolle. Hän jakoi jokaiselle valokopion valokuvasta ja otti sitten paikkansa pöydän päästä.

-          Kuka on tämä mies?

Kuva oli otettu eiliseltä keikalta. Siinä poseerasi Kuli Valdemar-pullonsa kanssa. Ultrat tuijottivat kuvaa ja pyörittelivät päitään. Creed oli seissyt konsertin aikana väkijoukossa ja kierrellyt ympäriinsä etsimässä niitä, jotka vain nauttivat musiikista ilman oikeanlaista ideologiaa. Kulin rintamerkit olivat pistäneet heti Creedin silmään. Ja liian hillitty käytös.

-          Annan teille kaksikymmentäneljä tuntia aikaa löytää tämän miehen. Sillä välin keskustelen

johtajan kanssa hänen kohtalostaan.

    Johtoryhmä nousi pöydästä ja käveli ulos huoneesta hiljaa toisilleen supattaen. Kukaan johtoryhmästä ei tiennyt kuka johtaja oli. Heillä oli omat epäilyksensä, mutta kukaan ei uskaltanut sanoa niitä ääneen. Joku epäili, että johtaja olisi itse punakoitunut Jari Tervo, koska tämä oli ollut kapteeni jo niin monta vuotta. Mitään varsinaisia todisteita asiasta ei kuitenkaan ollut. Kaksi miestä, jotka pääsivät näihin kokouksiin yleensä säälistä, erkaantui ryhmästä, toinen repi toista hihasta syrjemmälle.

-          Mä tiedän kuka se kuvan heppu on.

Mies, jonka tukka sojotti pieninä nyytteinä kohti taivasta kuin menora helvetistä, puhkesi puhumaan. Häntä kutsuttiin Laipaksi.

-          No kuka?

-          Se on natsi-Kuli. Perkele, me voitais etsiä se käsiin ja kerätä vähän pisteitä.

Miehet hyppäsivät Saippua Centerin edessä polkupyörilleen ja lähtivät omille teilleen.

    Jopot keulivat, miehet kertovat, kuten sananlasku kuuluu.

    Koko viikonlopun he notkuivat Turun baareissa näkemättä Kulista vilaustakaan; he eivät tienneet, ettei Kuli harrastanut juopottelua. Iästään huolimatta hän oli vanha natsi. Maanantai-iltana etsiskely alkoi kuitenkin tuottaa tulosta, koska sattuma on sellainen. Suurien numeroiden laki määrää, että muutaman kehnon päivän jälkeen casino jää lopulta voitolle. Laippa ja hänen kaverinsa Kiiruna, kuten tämä yllytyshölmö kaveri niissä piireissä tunnettiin, olivat siis casino. Mikään järjen jättiläinen Kiiruna ei ollut, kooltaan iso kyllä. Karjalan laulumailla kerrotaan, että kun ensimmäisen kerran kuuli Sex Pistolsia, hän opetteli kaikkien biisien sanat ulkoa. Se ei aivan pitänyt paikkaansa. No Future -biisin kertosäkeen opettelemiseen meni koko kesä ja pakukuorma Gambinaa.

    Kukaan ei tiennyt, mistä hänen nimensä oli tullut. Kiiruna on pohjoinen metsäkanalintu ja kunta Ruotsin lapissa, hän ei ollut kumpaakaan. Hän oli itäsuomalainen haja-asutusnisäkäs suuressa etelän kaupungissa vailla minkäänlaista tulevaisuutta.

    Kiiruna olisi halunnut tehdä ihmisille hyvää, mutta joskus se oli niin perhanan vaikeaa.

    Vajaa vuosi sitten joku mies hassuissa releissä oli kävellyt kädet levällään Kiirunaa vastaan ja kysynyt, saako antaa halin nenäpäivän kunniaksi. Kiiruna oli lyönyt heti, koska ei ymmärtänyt kysymystä. Se oli tuntunut Kiirunan mielestä hyvältä. Lyöminen siis. Joskus hyväntekeväisyys on paikallaan, joskus ei.

    He olivat jo luovuttamassa, kun sossun rahoistakaan ei ollut enää jäljellä kuin kolikoita. Sitten Kiiruna ehdotti El Gringoa. Meksikosta itään sieltä sai hinta-laatusuhteeltaan parhaat kanatortillat, mikäli luotamme Turun Seudun Työttömät Ry:n pakukuskiin. Sankareilla oli nälkä. Näinkin primääri tarve sai joskus ihmiset tekemään järkeviä päätöksiä. He tilasivat kaksi kanatortillaa ja yhden ison oluen ja asettuivat nurkkapöytään särpimään.

    Heidän vieressään istuva tukevahko musta nainen yritti syödä laihaa valkoista poikaa. Pojan kädet tuskin ylettyivät naisen ympärille. Laippa kiinnitti huomiota hentoisiin valkoisiin sormiin, jotka möyhensivät mustaa multaa. Ne yrittivät kömpelösti avata rintaliivejä ja vapauttaa kaksi afrikkalaista zeppeliiniä Gringon jo ennestään ahtaaseen ilmatilaan. Oikean käden etusormessa komeili Suomileijona-sormus ja rystysiin oli tatuoitu VIHA. Kämmenen rystypuolella luki fraktuurafontilla White Powder. Vasemman käden rystysissä oli toisella kotimaisella HATE.

-          Perkele, kato!

-          Mitä?

-          No noita handuja.

-          Natsi, vedetäänkö turpaan?

-          No ei, kaivetaan siltä tietoja. Sit voidaan vetää sitä turpaan.

-          Jos se ei kerro.

-          Kyllä se kertoo, kun otetaan pari valokuvaa. Se on rotupetturi.

Laippa kaivoi nokialaisen taskustaan ja otti pari vuoden luontokuvaa. Niissä Suomileijona laidunsi hieman tummemmalla maaperällä. Kun nainen lopulta lähti vessaan, Laippa istuutui Valkoisen Puuterin viereen ja näytti kuvaa kännykästään. Siinä näkyi koltiaisen vasen ohimo ja siihen tatuoitu hakaristi sekä arjalaiset kerkeävät kädet. Vaikka sanotaan, että kaikki kuulapäät näyttävät samalta, näistä jälkeenpäin lisätyistä merkeistä halbermensch oli helppo tunnistaa.

-          Mitä vittua?

-          On syvällinen nettilehti. Sun pitäis hei lukea jotain muuta. Pupu Tupuna sopis varmaan

paremmin sun älyn lahjoille.

-          Mitä vittua!

-          Sä sanoit sen jo. Hei, me tarvitaan vähän tietoa. Missä Kuli asuu?

-          Et kai sä hippi luule, että mä alan ystäviä kalvimaan.

-          Lähetänkö kuvan hummafoorumille? Saattaa sun kaverit olla hieman karheena siitä, että sä

ahmit täällä mangoja suoraan puusta.

    Ei mennyt aikaakaan, kun tieto Kulin olinpaikasta selvisi. Kiiruna kiitti kyynärpäällään natsia, joka nukahti välittömästi. Gringon edessä pojat sopivat treffit seuraavaksi päiväksi pääkirjaston edessä olevalle suihkulähteelle.