Kaunis kuin hetero, lyö kuin mies (ensimmäinen osa, luku 17.)

17.

Kun Valto havahtui hereille, hän tunsi voimakkaan kivun niskassaan. Vartijat olivat kolkanneet hänet ja Rekan ja raahanneet heidät pajalle. Hetken aikaa hän räpytteli silmiään ja huomasi, että heidät oli sidottu suuren trukin haarukkakelkkaan. Trukki seisoi hämärän mutta muodikkaan avokonttorin nurkassa. Sisustustarvikkeet eivät olleet Uniikista. Valto tönäisi Rekkaa, joka tyytyi mutisemaan sekavia. Naisen ohimolta valuva verinoro näytti mustalta hallin hämärässä. Se istui hyvin paikan värikarttaan. Vain perällä olevassa toimistossa oli valot. Valto huomasi toimistossa tietokoneen äärellä olevat miehet, joista toinen istui ja toinen seisoi takana eteenpäin kumartuneena. He nauroivat jollekin, mitä näkivät näytöllä.   

    Vastapäisellä seinällä Valto oli näkevinään liikettä. Sitten kuului terävä kilahdus kuin jotain metallista olisi pudonnut betonilattialle.

-          Onko siellä joku, Valto kuiskasi varovasti.

-          Mmmmmm…

-           Mitä?

-          Mmmhhmmm…

Vastapäisen seinän vangeille oli ilmeisesti laitettu suukapulat, Valto mietti ja päätti itsekin olla hiljaa. Häntä ahdisti ajatus, että nuo elukat tunkisivat jotain hänen suuhunsa. Hetken päästä oveen kolkutettiin. Valto huomasi heti, että kyseessä oli merkkikoputus, kaksi nopeaa, tauko, yksi koputus, tauko, kaksi nopeaa. Miehet toimistossa juoksivat nosto-ovelle. Toinen painoi vihreää nuolta ja neljä metriä leveä Mesvacin haitariovi lähti narahtaen nousemaan ylös.

    Ennen kuin ovi ehti lukittumaan yläasentoon, sisään puski punainen Polo; auto, joka ei yleensä herätä tunteita eikä huomiota sen paremmin kuin kuolleitakaan. Paitsi nyt. Kuski pysytteli piilossa, mutta haulikkopaikalta kuin haudasta nouseva germaani oli kuin olikin Carsten. Hän oli pukeutunut pitkään, mustaan nahkatakkiin. Oikeasta silmäkulmasta alas leukaperiin kulki pahan näköinen arpi. Jaloissaan hänellä oli raskaat maihinnousukengät, jotka lisäsivät hänen vakuuttavuuttaan. Valto ei ollut uskoa silmiään.

    Toinen vartijoista laski oven.

-          Good evening Valdo! We meet again.

-          You…

-          Yes, it’s me. Still alive.

Valto kävi lyhyen keskustelun teutonin kanssa. Carsten kertoi lyhyesti, mikä Valton ja Rekan kohtalo tulisi olemaan. Hän noukki hallin lattialle pudonneen käyntikortin, jossa luki Kullervo Valto, Yksityisetsivä, Pulmussuonkatu 80, 20360 Turku. Carsten katsoi Valtoa suoraan silmiin ja tunki käyntikortin rintataskuunsa. Naisesta voisi irrota muutama taala, mutta Valto sinä olet pelkkä kustannuserä, josta pitää päästä eroon mahdollisimman nopeasti, Carsten sanoi Valtolle. Dekkari mietti ulospääsyä tilanteesta, mutta ei keksinyt mitään.

-          Johannesburg didn’t mean anything to you?

-          Sorry my friend, this is just business.

Silloin pajan pääsisäänkäynnin ikkuna räsähti rikki. Toimistossa olleet balkanilaiset säntäsivät katsomaan ja halliin kantautuvat tappelun äänet olivat pian ohi. Serbeillä ei ollut mitään mahdollisuuksia, kuten ei ollut heidän kavereillaankaan, jotka vain muutamaa minuuttia aiemmin olivat saapuneet Martinsillan grilliltä maittavien annosten kanssa. He makasivat parkkipaikalla niskat outoon asentoon vääntyneinä vain kymmenen metrin päässä pajan ovesta.

    Carsten hyppäsi autoon ja kuski, joka oli pysytellyt koko ajan paikallaan, peruutti päin nosto-ovea. Se antoi hieman periksi ja toinen puoli putosi kannatinkiskoiltaan. Polo syöksyi pari askeleen mittaa takaisin sisään ja kuski huudatti pienen auton pientä moottoria, kunnes nosti jalan kytkimeltä. Kaikki viisikymmentäviisi sirkushevosta säntäilivät punaisen konepellin alla ja puskivat läpi haitarioven. Kyse ei ollut mistään Cirque du Soleil -tempusta, mutta nyt ei oltukaan Hartwall Arenalla, vaan Orikedolla, missä eturivin paikan saattoi joutua maksamaan hengellään. Ovi putosi hallin lattialle rämisten samaan aikaan, kun käytävästä halliin juoksi neljä mustiin puettua sotilasta.

    Valto huomasi, että Rekkakin oli herännyt ja yritti rimpuilla vapaaksi, mutta hitsauslanka upposi vain syvemmälle ranteisiin.

-          Rekka… ja sinä, mies.

Sisälle rynnineet sotilaat olivat Elisabethin johtama MiLF-solu. He olivat odottaneet pajan ulkopuolella oikeaa hetkeä hyökätä ja kun vartijoista kaksi oli tullut takaisin Martinsillan grilliltä, Elisabeth antoi käskyn. He kuolivat kylläisinä, mutta pajalla olleet serbit eivät koskaan saaneet makkaraperunoitaan. Niistä pitäisi huolen aamuvirkut varikset ja lokit.

    Näppärästi milfit vapauttivat Valton ja Rekan. Elviira ja Eveliina juoksivat ulos, mutta Polo oli jo mennyt. Pitkälle germaani ei pääsisi, koska poliisit pysäyttäisivät pahoin vaurioituneen auton välittömästi, Valto ehti ajatella.

    Kun pöly pikkuhiljaa laskeutui, Valto huomasi, että kaksi muuta vankia olivat kadonneet. Olivatko ne olleet Danjan sisko ja Pikku-Kosti? Valto oli asiasta varma. Miten he olivat päässeet vapaaksi, jäi mysteeriksi. Jäljellä oli vain kasa katkenneita köysiä.

    Elisabeth kehotti Valtoa ja Rekkaa poistumaan hallilta, he kyllä hoitaisivat siivouksen ja tarkistaisivat, olisiko lapsia vangittuna jonnekin. Valtoa ja Rekkaa ei tarvinnut kahdesti kehottaa. He lähtivät juoksemaan kohti Corollaa.

    Elisabeth komensi sotilaitaan, jotka mylläsivät koko pajan ylösalaisin. Tietokone vietiin pick-uppiin ja kaikkien huoneiden ovet potkittiin auki. Vessan vieressä olevassa siivouskomerossa näytti olevan hieman liian järeä lukko Sinipiialle ja Hooverille. Elisabeth osoitti sitä ja näytti sormellaan tytöille, että piti olla hiljaa. Eveliina löysi lattialta putken pätkän, joka oli erinomainen yleisavain riippulukoille. Hän asetti putken lukon salpojen ja oven väliin ja riuhtaisi. Salvat irtosivat vanhasta ovesta kuin nauriit savisesta hämäläispellosta. Tyttöjä odotti komerossa järkyttävä näky. Kaksi nälkiintynyttä ja likaista, noin kymmenenvuotiasta tyttöä istui komeron nurkassa toisiaan halaten. Eveliina kaappasi tytöt ja vei ne lämpimään autoon. Elisabeth ja Elviira kantoivat kaksi kuollutta roistoa viereisen firman suureen biojäteastiaan kavereidensa seuraksi.

-          Mitä siinä Elisabethin paidassa luki?

-          Tuonelan Punahilkka. Se on porukan johtaja.

-          Ja tytöillä?

-          No More Mr. Nice Girl. Ne on sotilaita.

-          Reippaita tyttöjä.

Valto starttasi Corollan ja vilkaisi taustapeilistä itseään. Kampaus oli raunioina. Peilistä ei katsonut Elvis, vaan sääksmäkeläinen maajussi, joka oli juuri saanut kehotuksen laittaa pellot pakettiin.