Olisko päiväkirjan pitäminen kova sana?


Kirjailija ei kuulemma saa kirjoittaa kirjoittamisesta. Näin on sanonut eräs kirjailija, joka näin sanottuaan, muuttui instituutioksi, tosiasiain monumentiksi.
    Juuri tuo kommentti sai minut tarttumaan kynään. En ollut ennen kirjoittanut riviäkään, mutta kun joku asia kielletään, se on minulle kuin kehotus tehdä juuri niin. Miettikääpä tätä kaiken kieltäjät! Tartuin siis itseäni kynästä… Itse asiassa kirjoitan tietokoneella, kynällä raavin selkääni, tiedättehän sen paikan lapaluiden välissä…
    Kun laitoin kynän takaisin kirjoituspöydälleni – josta vasta oli tullut kirjoituspöytäni tai se oli tietenkin ollut sitä ennenkin, en ollut varastanut sitä tai mitään, mutta nyt tein, korjaan, olin aikeissa tehdä sillä sitä, mihin se oli tarkoitettu: kirjoittaa sen päällä – oivalsin tärkeän seikan. Kirjailijoilla on aina päiväkirja, jonka sivuille he voivat pysähtyä pohtimaan päivän tapahtumia.
    Lähdin ovesta kuin ammuttuna. Kirjakaupassa kysyin myyjättäreltä kirjailijoiden päiväkirjaa, mutta heillä ei ollut kuin tavallisia.
    ”Jos minä otan sitten sellaisen tavallisen”, sanoin myyjättärelle. Kotona otin tohkeissani päiväkirjan esiin ja avasin sen ensimmäisen sivun. Sivun oikeaan ylänurkkaan merkitsin juhlallisesti päivämäärän, kuten kaiketi tapana on. Mietin pitkään mitä kirjoittaisin, miten avaisin tämän päiväkirjan, josta vuosien saatossa tulisi tuotantoni tulkinnan kannalta perustavaa laatua oleva dokumentti. Sen sisällöstä kiistelisivät eri kirjallisuudentutkimuksen koulukunnat. Sitä siteerattaisiin juhlallisissa tilaisuuksissa, kuten taidenäyttelyn avajaisissa ja kirjanjulkistamistilaisuuksissa. Se käännettäisiin monille eri kielille ja eri valtioiden päämiehet pitäisivät sitä yöpöydällään ja lukisivat sitä ennen nukkumaan menoa. Millä viisaudella avaisin tämän tärkeän teoksen?
    ”Ei minulla ole aikaa kirjoittaa päiväkirjaa”, kirjoitin ensimmäiselle sivulle ja sulloin typerän päiväkirjan komeroon.
https://www.facebook.com/Kovasana-Kustannus-294977107986853/notifications/ 

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Työväenluokalla ei ole nimeä

Koska työväenluokalla ei ole nimeä, uusimman kirjani, Puhallintehtaan kannesta puuttuu tekijän nimi. Sen olisi voinut kirjoittaa kuka tahansa meistä, joita ei ole. Ja kun me olemme, niin jonkun omaisuutta.  Kirjani kuvaa lattiatasolta sitä helvettiä, minkä globalisaatio ja häikäilemätön kapitalismi on saanut aikaan yksittäisessä työpaikassa, yksittäisissä ihmisissä, joilla ei ole ääntä. Näitä tarinoita löytyy Suomesta lukemattomia, varmasti myös monista muistakin maista. Toivottavasti myös te, jotka luette tämän tekstin ja olette kokeneet saman, innostutte kirjoittamaan tästä aiheesta.  Vuonna 2010 monet "Puhallintehtaan" työntekijät siirrettiin henkilöstövuokrausfirman listoille, niin myös minut. Työsopimuksia kirjoitettiin kuukauden välein, mutta onneksi palkka säilyi ennallaan. Sitten tuotannon puolen sopparit alkoivat lyhentyä, joskus tehtiin vain viikon mittaisia soppareita. Seuraavaksi töitä oli enää joka toinen viikko ja lopulta tulivat yytee-neuvottelut.
Lue lisää

Kaunis kuin hetero, lyö kuin mies (toinen osa, luku 5.)

5. Malpensan lentokenttä sijaitsi 50 kilometrin päässä Milanon keskustasta. Dragolla ja kumppaneilla oli reilut kaksi tuntia aikaa tapettavanaan ennen kuin lento Riikaan lähtisi. Kaikki neljä olivat pukeutuneet sotilaalliseen mustaan uniformuun, jaloissaan maihinnoususaappaat, reisitaskuhousut ja ylävartalon verhona mafiatyylinen nahkatakki. Vaatteet olivat kuin Varustelekan alennusmyynnistä, mutta näiden koltiaisten päällä ne näyttivät varsin vakuuttavilta.     Kun Drago palasi vessasta, hän pysähtyi matkan päähän katsomaan osastoansa, joka istui odottavana kuin jalkapallojoukkueen avauskokoonpanosta pudonneet tulevaisuudenlupaukset vaihtopenkillä. Marko haukotteli ja laittoi kohteliaasti käden suunsa eteen. Miomir leikki kukkuluuruu-leikkiä laittamalla kätensä silmiensä eteen noin viisivuotiaan, pullean ja mielestään syötävän näköisen italialaispojan kanssa. Mihailo korjaili iPhonensa korvanappeja, jotka särisivät epämiellyttävästi. Hetken aikaa tappajat, joille vaikenemisen
Lue lisää