Sanatakavarikko
SANATAKAVARIKKO
Kaupungilla liikkui
huhuja, että takavarikoituja sanoja olisi kadonnut säilöstä ja niitä olisi
käytetty mitä sopimattomimmissa yhteyksissä. Varikon hoitaja Kirjavaista
kovistelemaan oli lähetetty neljä yhdenmukaisiin asuihin pukeutunutta
virkahenkilöä, jotka oli valittu tehtävään sen takia, että heidän
sanavarastonsa oli huomattavasti keskimääräistä suppeampi. He olivat
valmistuneet kurssinsa priimuksina valtion ylläpitämästä yliopistosta
pääaineena jos sen voi jättää sanomatta,
niin. Kaikki neljä, joista kaksi näytti hieman mieheltä ja kaksi hieman
naiselta, mutta mistään sukupuolesta ei kaiketi ollut kysymys – olivat saaneet
arvosanan kerroit sen kukkasin, kiva.
Heille vaikeneminen ei ollut kultaa, koska kulta on arvokkaampaa kuin hopea ja
mikään ei saanut olla arvokkaampaa kuin joku toinen. Kaikki asiat ja ihmiset
olivat samanarvoisia tai yhtä arvottomia. He eivät turhia hölisseet, heille vaikeneminen
oli sama kuin hengittäminen happikaapissa olevalle keskoselle.
Sanatakavarikonhoitaja Kirjavainen oli
aloittanut uransa kiireapulaisena, silloin oli vuosi 1975. Sanoja oli tuotu
panssaroiduilla ajoneuvoilla, joissa oli aseistetut vartijat ja lisää
sanaholveja rakennettiin koko ajan. Sanoja ei ehditty edes aakkostamaan; töitä
tehtiin kolmessa vuorossa ja joskus viikonloppuisinkin. Silloinen vanhempi
varastonhoitaja kertoi hurjia tarinoita 60-luvusta. Vuonna 1964 oli varikolle
kuulemma tuotu kokonaisia dialogeja ja syytettyinä olivat olleet eräs
kirjailija kuten myös hänen luomansa romaanihenkilötkin.
1980-luvulla suunta kääntyi ja sanoja
alettiin hakea takaisin. Kirjavaiselle se oli leppoista aikaa. Hän teki työnsä
tunnollisesti ja yleni varikonhoitajaksi. Kun joku lähettiin noutamaan
kiellettyjä sanoja, Kirjavaiselle oli tiskillä jo paketti valmiina. Nyt
2010-luvulla oli jälleen otettu käyttöön aseistetut vartijat ja panssaroidut
sanojenkuljetusajoneuvot. Kirjavainen oli palkannut apulaisekseen kaksi
opiskelijaa, jotka olivat sekä sukupuoleltaan että ihonväriltään henkilöitä.
Siis juuri täydellisiä siihen työhön.
Koska viime vuosina oli eletty henkisesti
lähes yhtä köyhää aikaa kuin 70-luvulla eikä sanoista haluttu luopua, oli
otettu käyttöön viimeisintä huipputekniikkaa oleva kiertoilmaisugeneraattori.
Se sijoitettiin luonnollisesti Sanatakavarikolle ja Kirjavainen koulutettiin
käyttämään sitä. Generaattorin
toimintaperiaate oli yksinkertainen. Siihen syötettiin takavarikointiuhan alla
olevia sanoja ja kone sylkäisi sekunnissa sopivan vastineen. Tietyt tahot
alkoivat kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että kun kieli täyttyi
kiertoilmaisuista, lauseet muuttuivat ontoiksi ja merkitykset katosivat.
Joidenkin mielestä hinta oli halpa siihen verrattuna, että kukaan ei
loukkaantunut, kun asioista kiisteltiin. Väittelyistä tuli hieman huvittavia,
kun ihmisillä oli niin paljon mielipiteitä, mutta ei oikein mitään sanottavaa.
Tästä turhautuneena otettiin mallia generaattorin keksimistä kiertoilmauksista
ja ihmiset alkoivat pilkata toisiaan kiertoilmaisuja käyttäen. Asiaan
puututtiin pienellä viiveellä. Jossain korkealla (suokaa anteeksi hierarkisen
sanan käyttö, mutta mielestäni se on perusteltavissa) taholla keksittiin puheluokitukset.
Jos joku puhui, niin että joku toinen pahastui tai jopa pöyristyi, puhujalle
määrättiin sakkoja. Jostain syystä tässä ei kiinnitetty ihmisten erilaisiin
tulotasoihin lainkaan huomiota, ongelma, joka muuten on edelleen ratkaisematta.
Tästä seurasi tietenkin se, että rikkaat pystyivät puhumaan mitä halusivat,
kunhan maksoivat niin sanotun sananvapausmaksun eli sakon. Köyhät joutuivat
pitämään turpansa kiinni, jos halusivat pysyä leivässä.
Kirjavainen ei ollut tilanteeseen
tyytyväinen. Hän lueskeli matrikkeleita Sanatakavarikon, jonka peruskivi oli
muurattu 1915, alkuajoilta ja näki tässä ajassa yhteneväisyyksiä niihin
aikoihin. Huolimatta toimenkuvastaan, hän piti herra Tietäväistä, joka menetti
henkensä sananvapaustaistelussa, sankarina. Kirjavaisella olisi enää viisi
vuotta eläkkeeseen, mutta hän ei ollut enää varma jaksamisestaan. Painavien
sanojen raahaamisen holviin hän oli jo jättänyt nuoremmille. Kaksi opiskelijaa,
jotka, kuten edellä kävi ilmi, olivat henkilöitä, tekivät pitkää päivää. Hän
keskittyi itse käyttämään kiertoilmaisugeneraattoria, ja vaikka kone rouskutti
kahdeksan tuntia päivässä, holvit alkoivat täyttyä sanoista. Kiellettyjä
lauseita varten oli rakennettu pitkäntavaran hyllyt, jotka olivat viisi metriä
korkeat. Opiskelijat käyttelivät näppärästi työntömastotrukkia ja hyllyt
pursuilivat käyttökelvotonta suomen kieltä. Yhtään kokonaista virkettä
varikolle ei vielä ollut tuotu, mutta niiden taittelun ongelmallisuudesta
opiskelijat olivat kuulleet huhuja. Jossain päin maailmaa kehiteltiin jo
virkkeenviikkauskoneita. Pohjois-Koreassa, joka oli tunnettu
pragmaattisuudestaan, väärinpuhujat teloitettiin. Suomessa tähän ei ollut
varaa, koska ihmisiä oli vähän eikä uusia syntynyt riittävän nopeasti, ja
jonkun piti maksaa suurten ikäluokkien eläkkeet.
Sitten koitti se pelätty päivä. Sanasota
alkoi sosiaalisesta mediasta ja levisi pian kaduille. Joka puolella juoksi
hädissään olevia ihmisiä, jotka olivat saaneet päähänsä vertavuotavan haavan
huonoa makua osoittavista sanoista. Seuraavana päivänä kaduilla kerrottiin,
että jossakin päin Suomea neljä aikuista ihmistä, jotka kaikki olivat
henkilöitä, olisivat kuiskailleet sopimattomia sanoja alaikäiselle henkilölle.
Siitä ei sakoilla selviäisi.
Viikon päästä sanasodan alkamisesta
rikottiin ikkunoita ja sytytettiin autoja tuleen. Rikkaimmat ihmiset, jotka
kaikki epäilemättä olivat henkilöitä, pakenivat maasta. Hölmöimmät maksoivat
salakuljettajille suuria summia, jotta heidät vietäisiin Ruotsiin. He eivät
ymmärtäneet, että siellä sananvapaus oli samassa pisteessä kuin Suomessa ennen
sodan alkua. Oli enää ajan kysymys, koska levottomuudet alkaisivat lahden
toisella puolella. Fiksuimmat puolestaan suuntasivat Venäjälle, joka oli
sananvapauden mallimaa. Siellä ei ketään vahingoitettaisi sanomisien pohjalta. Sinne
salakuljettajat järjestivät luksusluokan rekkakyytejä rikkaille. Rikkaita
nimiteltiin sanasotilaskarkureiksi, luopioiksi ja ties miksi. Savo-Karjalassa
rajajääkärit pääsivät todistamaan käänteistä Kannaksen läpijuoksua, kun köyhimmät
rämpivät rajan yli. Rajakylistä syvemmälle äiti-Venäjän syliin matka jatkui
kimppamosseilla ja -ladoilla.
Kuukauden jälkeen rosvojoukko hyökkäsi
Sanatakavarikolle ja ampui henkilökunnan. Kirjavainen koki sankarinsa
Tietäväisen kohtalon. Rosvot ryöväsivät mukaansa vain kaikkein törkeimmät
sanat, ne, joilla saisivat kaikkein eniten tuhoa aikaan. Pieneen pilkantekoon
ei enää kannattanut tuhlata aikaa.
Sota on nyt ollut
käynnissä yli kaksi kuukautta. Ruumiita lojuu joka puolella eikä niitä ehditä
hautaamaan. Kaduilla ei juurikaan liiku enää ihmisiä, jotka olisivat, jos
liikkuisivat, tietenkin henkilöitä. Eri valtioiden päämiehet ovat esittäneet
surunvalittelunsa Suomelle ja kriisiavustakin on ollut puhetta. Matalalla
lentävät sananvapausliittouman helikopterit ovat pudottaneet mykkäfilmejä,
joiden on arvioitu riittävän viikoksi. Koska Suomi on niin järvinen ja
metsäinen maa, helikopterit ovat kiertäneet lähinnä rannikkoseudun isoimpien
kaupunkien yllä. Ei olisi mitään mieltä pudottaa arvokkaita mustavalkoelokuvia
järviin ja metsäisillä alueilla paketeilla olisi vaarana juuttua puiden oksiin.
On ollut puhetta, että hulluksi tulleet metsäsuomalaiset olisivat kehittäneet
vihasanasinkoja, eikä liittouma halua riskeerata helikopterimiehistön henkeä.
Olen pysytellyt piilossa täällä yliopiston
pääkirjaston varastossa. Liikun vain öiseen aikaan, kun nälkä pakottaa ulos
etsimään ruokaa. Viimeyönä löysin yliopiston suihkulähteestä yhden liittouman
pudottaman paketin. DVD:eet eivät onneksi ehtineet kastua pahasti. Mukana oli
myös pari pussia sipsejä, jotka eivät valitettavasti olleet grillimaustettuja.
Mutta ei tällaisissa olosuhteissa saa valittaa ja meneväthän nämä tavallisetkin
sipsit kriisiaikana. Filmit muuten olivat Ohukaisen ja Paksukaisen 32
lyhytmykkäfilmiä. Laurelin ja Hardyn toilailuja on mukava seurata täällä maan
alla, vaikka tiedän, ettei näin voi ikuisesti jatkua. Ne löytävät minut
ennemmin tai myöhemmin.
En tiedä lukeeko tätä selontekoani koskaan kukaan
tai onko enää ketään suomen kieltä osaavaa elossa, kun sota loppuu. Ihan vain
varmuuden vuoksi jätän kertomatta, kuka olen, koska minua hirvittää ajatus
siitä, miten perhettäni nimiteltäisiin tämän paljastusraportin jälkeen.
Osoittaakseni huumorintajua, vaikkakin kuivaa, kätken tämän raportin liki tuhat
sivuisen sanageneraattorin manuaalin väliin. Jos suomalaisia on vielä jäljellä,
kun rauha koittaa, toivon, että tekstini opettaa heille jotain.
Minua pelottaa, koska olen sekä
sukupuoleltani että ihonväriltä pelkkä henkilö.
Kommentit
Lähetä kommentti