Sanatakavarikko


SANATAKAVARIKKO

Kaupungilla liikkui huhuja, että takavarikoituja sanoja olisi kadonnut säilöstä ja niitä olisi käytetty mitä sopimattomimmissa yhteyksissä. Varikon hoitaja Kirjavaista kovistelemaan oli lähetetty neljä yhdenmukaisiin asuihin pukeutunutta virkahenkilöä, jotka oli valittu tehtävään sen takia, että heidän sanavarastonsa oli huomattavasti keskimääräistä suppeampi. He olivat valmistuneet kurssinsa priimuksina valtion ylläpitämästä yliopistosta pääaineena jos sen voi jättää sanomatta, niin. Kaikki neljä, joista kaksi näytti hieman mieheltä ja kaksi hieman naiselta, mutta mistään sukupuolesta ei kaiketi ollut kysymys – olivat saaneet arvosanan kerroit sen kukkasin, kiva. Heille vaikeneminen ei ollut kultaa, koska kulta on arvokkaampaa kuin hopea ja mikään ei saanut olla arvokkaampaa kuin joku toinen. Kaikki asiat ja ihmiset olivat samanarvoisia tai yhtä arvottomia. He eivät turhia hölisseet, heille vaikeneminen oli sama kuin hengittäminen happikaapissa olevalle keskoselle.
    Sanatakavarikonhoitaja Kirjavainen oli aloittanut uransa kiireapulaisena, silloin oli vuosi 1975. Sanoja oli tuotu panssaroiduilla ajoneuvoilla, joissa oli aseistetut vartijat ja lisää sanaholveja rakennettiin koko ajan. Sanoja ei ehditty edes aakkostamaan; töitä tehtiin kolmessa vuorossa ja joskus viikonloppuisinkin. Silloinen vanhempi varastonhoitaja kertoi hurjia tarinoita 60-luvusta. Vuonna 1964 oli varikolle kuulemma tuotu kokonaisia dialogeja ja syytettyinä olivat olleet eräs kirjailija kuten myös hänen luomansa romaanihenkilötkin.
    1980-luvulla suunta kääntyi ja sanoja alettiin hakea takaisin. Kirjavaiselle se oli leppoista aikaa. Hän teki työnsä tunnollisesti ja yleni varikonhoitajaksi. Kun joku lähettiin noutamaan kiellettyjä sanoja, Kirjavaiselle oli tiskillä jo paketti valmiina. Nyt 2010-luvulla oli jälleen otettu käyttöön aseistetut vartijat ja panssaroidut sanojenkuljetusajoneuvot. Kirjavainen oli palkannut apulaisekseen kaksi opiskelijaa, jotka olivat sekä sukupuoleltaan että ihonväriltään henkilöitä. Siis juuri täydellisiä siihen työhön.
    Koska viime vuosina oli eletty henkisesti lähes yhtä köyhää aikaa kuin 70-luvulla eikä sanoista haluttu luopua, oli otettu käyttöön viimeisintä huipputekniikkaa oleva kiertoilmaisugeneraattori. Se sijoitettiin luonnollisesti Sanatakavarikolle ja Kirjavainen koulutettiin käyttämään sitä.  Generaattorin toimintaperiaate oli yksinkertainen. Siihen syötettiin takavarikointiuhan alla olevia sanoja ja kone sylkäisi sekunnissa sopivan vastineen. Tietyt tahot alkoivat kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että kun kieli täyttyi kiertoilmaisuista, lauseet muuttuivat ontoiksi ja merkitykset katosivat. Joidenkin mielestä hinta oli halpa siihen verrattuna, että kukaan ei loukkaantunut, kun asioista kiisteltiin. Väittelyistä tuli hieman huvittavia, kun ihmisillä oli niin paljon mielipiteitä, mutta ei oikein mitään sanottavaa. Tästä turhautuneena otettiin mallia generaattorin keksimistä kiertoilmauksista ja ihmiset alkoivat pilkata toisiaan kiertoilmaisuja käyttäen. Asiaan puututtiin pienellä viiveellä. Jossain korkealla (suokaa anteeksi hierarkisen sanan käyttö, mutta mielestäni se on perusteltavissa) taholla keksittiin puheluokitukset. Jos joku puhui, niin että joku toinen pahastui tai jopa pöyristyi, puhujalle määrättiin sakkoja. Jostain syystä tässä ei kiinnitetty ihmisten erilaisiin tulotasoihin lainkaan huomiota, ongelma, joka muuten on edelleen ratkaisematta. Tästä seurasi tietenkin se, että rikkaat pystyivät puhumaan mitä halusivat, kunhan maksoivat niin sanotun sananvapausmaksun eli sakon. Köyhät joutuivat pitämään turpansa kiinni, jos halusivat pysyä leivässä.
    Kirjavainen ei ollut tilanteeseen tyytyväinen. Hän lueskeli matrikkeleita Sanatakavarikon, jonka peruskivi oli muurattu 1915, alkuajoilta ja näki tässä ajassa yhteneväisyyksiä niihin aikoihin. Huolimatta toimenkuvastaan, hän piti herra Tietäväistä, joka menetti henkensä sananvapaustaistelussa, sankarina. Kirjavaisella olisi enää viisi vuotta eläkkeeseen, mutta hän ei ollut enää varma jaksamisestaan. Painavien sanojen raahaamisen holviin hän oli jo jättänyt nuoremmille. Kaksi opiskelijaa, jotka, kuten edellä kävi ilmi, olivat henkilöitä, tekivät pitkää päivää. Hän keskittyi itse käyttämään kiertoilmaisugeneraattoria, ja vaikka kone rouskutti kahdeksan tuntia päivässä, holvit alkoivat täyttyä sanoista. Kiellettyjä lauseita varten oli rakennettu pitkäntavaran hyllyt, jotka olivat viisi metriä korkeat. Opiskelijat käyttelivät näppärästi työntömastotrukkia ja hyllyt pursuilivat käyttökelvotonta suomen kieltä. Yhtään kokonaista virkettä varikolle ei vielä ollut tuotu, mutta niiden taittelun ongelmallisuudesta opiskelijat olivat kuulleet huhuja. Jossain päin maailmaa kehiteltiin jo virkkeenviikkauskoneita. Pohjois-Koreassa, joka oli tunnettu pragmaattisuudestaan, väärinpuhujat teloitettiin. Suomessa tähän ei ollut varaa, koska ihmisiä oli vähän eikä uusia syntynyt riittävän nopeasti, ja jonkun piti maksaa suurten ikäluokkien eläkkeet.
    Sitten koitti se pelätty päivä. Sanasota alkoi sosiaalisesta mediasta ja levisi pian kaduille. Joka puolella juoksi hädissään olevia ihmisiä, jotka olivat saaneet päähänsä vertavuotavan haavan huonoa makua osoittavista sanoista. Seuraavana päivänä kaduilla kerrottiin, että jossakin päin Suomea neljä aikuista ihmistä, jotka kaikki olivat henkilöitä, olisivat kuiskailleet sopimattomia sanoja alaikäiselle henkilölle. Siitä ei sakoilla selviäisi.
    Viikon päästä sanasodan alkamisesta rikottiin ikkunoita ja sytytettiin autoja tuleen. Rikkaimmat ihmiset, jotka kaikki epäilemättä olivat henkilöitä, pakenivat maasta. Hölmöimmät maksoivat salakuljettajille suuria summia, jotta heidät vietäisiin Ruotsiin. He eivät ymmärtäneet, että siellä sananvapaus oli samassa pisteessä kuin Suomessa ennen sodan alkua. Oli enää ajan kysymys, koska levottomuudet alkaisivat lahden toisella puolella. Fiksuimmat puolestaan suuntasivat Venäjälle, joka oli sananvapauden mallimaa. Siellä ei ketään vahingoitettaisi sanomisien pohjalta. Sinne salakuljettajat järjestivät luksusluokan rekkakyytejä rikkaille. Rikkaita nimiteltiin sanasotilaskarkureiksi, luopioiksi ja ties miksi. Savo-Karjalassa rajajääkärit pääsivät todistamaan käänteistä Kannaksen läpijuoksua, kun köyhimmät rämpivät rajan yli. Rajakylistä syvemmälle äiti-Venäjän syliin matka jatkui kimppamosseilla ja -ladoilla.      
    Kuukauden jälkeen rosvojoukko hyökkäsi Sanatakavarikolle ja ampui henkilökunnan. Kirjavainen koki sankarinsa Tietäväisen kohtalon. Rosvot ryöväsivät mukaansa vain kaikkein törkeimmät sanat, ne, joilla saisivat kaikkein eniten tuhoa aikaan. Pieneen pilkantekoon ei enää kannattanut tuhlata aikaa.
   
Sota on nyt ollut käynnissä yli kaksi kuukautta. Ruumiita lojuu joka puolella eikä niitä ehditä hautaamaan. Kaduilla ei juurikaan liiku enää ihmisiä, jotka olisivat, jos liikkuisivat, tietenkin henkilöitä. Eri valtioiden päämiehet ovat esittäneet surunvalittelunsa Suomelle ja kriisiavustakin on ollut puhetta. Matalalla lentävät sananvapausliittouman helikopterit ovat pudottaneet mykkäfilmejä, joiden on arvioitu riittävän viikoksi. Koska Suomi on niin järvinen ja metsäinen maa, helikopterit ovat kiertäneet lähinnä rannikkoseudun isoimpien kaupunkien yllä. Ei olisi mitään mieltä pudottaa arvokkaita mustavalkoelokuvia järviin ja metsäisillä alueilla paketeilla olisi vaarana juuttua puiden oksiin. On ollut puhetta, että hulluksi tulleet metsäsuomalaiset olisivat kehittäneet vihasanasinkoja, eikä liittouma halua riskeerata helikopterimiehistön henkeä.
    Olen pysytellyt piilossa täällä yliopiston pääkirjaston varastossa. Liikun vain öiseen aikaan, kun nälkä pakottaa ulos etsimään ruokaa. Viimeyönä löysin yliopiston suihkulähteestä yhden liittouman pudottaman paketin. DVD:eet eivät onneksi ehtineet kastua pahasti. Mukana oli myös pari pussia sipsejä, jotka eivät valitettavasti olleet grillimaustettuja. Mutta ei tällaisissa olosuhteissa saa valittaa ja meneväthän nämä tavallisetkin sipsit kriisiaikana. Filmit muuten olivat Ohukaisen ja Paksukaisen 32 lyhytmykkäfilmiä. Laurelin ja Hardyn toilailuja on mukava seurata täällä maan alla, vaikka tiedän, ettei näin voi ikuisesti jatkua. Ne löytävät minut ennemmin tai myöhemmin.
    En tiedä lukeeko tätä selontekoani koskaan kukaan tai onko enää ketään suomen kieltä osaavaa elossa, kun sota loppuu. Ihan vain varmuuden vuoksi jätän kertomatta, kuka olen, koska minua hirvittää ajatus siitä, miten perhettäni nimiteltäisiin tämän paljastusraportin jälkeen. Osoittaakseni huumorintajua, vaikkakin kuivaa, kätken tämän raportin liki tuhat sivuisen sanageneraattorin manuaalin väliin. Jos suomalaisia on vielä jäljellä, kun rauha koittaa, toivon, että tekstini opettaa heille jotain.
    Minua pelottaa, koska olen sekä sukupuoleltani että ihonväriltä pelkkä henkilö.
       

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Apurahat&kirjallisuuspalkinnot?

Ohjeita kirjailijalle

Kun puutarha katoaa